Tag Archives: monologi

Teatteri: Maagisen ajattelun aika (Teatteri Jurkka)

Kuva: Marko Mäkinen

Kuva: Marko Mäkinen

Amerikkalaisen Pulitzer-palkitun kirjailijan Joan Didionin omaelämäkerralliseen teokseen perustuva, kirjailijan itsensä kirjoittama monologi on erään surukamppailun juonellinen analyysi. Teatteri Jurkan Maagisen ajattelun aika on intiimi tositarina naisesta, joka hautaa ensin miehensä ja sitten tyttärensä. Ilmaisuvoimainen Kristiina Halkola heittelehtii yhden naisen tragediassa surun moninaisilla laineilla.

“Katkeransuloinen viisaus”

Kirjailijan mies kuolee yhtäkkiä, noin vain eräänä iltana. Vaikka on tavallaan luonnollista, että läheisille voi niin käydä, kun ihminen tulee tiettyyn ikään, heittää aviomiehen kuolema päähenkilön tavanomaisilta raiteiltaan. Kuolemaa ei voi hyväksyä tyynesti surun yli soutaen, mutta jotain järkeä tilanteeseen pitäisi kuitenkin saada.

Alkaa maagisen ajattelun aika. Halkola kiertelee kylmien näyttämövalojen katvealueilla. Hän valahtaa välillä kovien faktojen ulkokohtaiseen lateluun, terhistyy sitten onnellisten muistojen voimauttamana humoristiseksikin yltyvään itsereflektioon, kunnes suru nujertaa jälleen. Teatteri Jurkan pienessä näyttämöhuoneessa Halkolan kuulaan ilmeikäs tulkinta täyttää ilmatilan.

“Ne pitää mua hulluna, koska muuten mä olen vaarallinen.”

Miehen kuoleman jälkeen tyttären vakava sairaus ei päätykään onnellisen tervehtymiseen, vaikka niin Joan sen on suunnitellut ja hallinnoinut. Vanhemman ei tulisi joutua hautaamaan lastaan. Siinä on jotain luonnotonta, perustavalla tavalla epäreilua. Näyttämö pienenee valaistuksen avulla toisiinsa liittymättömiksi alueiksi, kylmiksi faktoiksi, jotka johtavat viiltävään itse-epäilyyn ja selviytymättömyyden uhkaan.

Kun mahdoton tapahtuu, muistoista voi löytyä kadotuksen lisäksi mahdollisuus jatkaa eteenpäin. Kun muita muistajia ei enää ole, tarinan voi kirjoittaa mieleisekseen, jos kehtaa. Valaistus lämpenee, Halkola nousee varjoista valoon äänimaiseman tukemana. Varoittaa kuitenkin, että läheisen kuolema sattuu joskus myös teidän kohdallenne, jos ei ole jo.

Kuva: Marko Mäkinen

Kuva: Marko Mäkinen

Menetyksestä selviytyminen on yksinkamppailulaji

Maagisen ajattelun ajassa kerronnan rytmi vaihtelee melko mekaanisesti lyhyestä kohtauksesta toiseen. Ohjaaja Johanna Freundlichin  yhdessä ääni- ja valosuunnittelijan kanssa luoma unenomainen, tunnelmasta toiseen muuntuva tila tuo syvyyttä ja säröjä rytmitykseen. Freundlichin lähes täysin paperinvalkoinen lavastus kuvittaa vähäeleisesti menneisyyden haamuja, haaveita ja painajaisia.

Ohjaaja on kääntänyt näytelmän englannin kielestä puhekieliseksi. Teksti sopii Kristiina Halkolan suuhun. Hän kaivaa roolisuorituksellaan ihmisen esiin silloinkin, kun teksti uhkaa hetkittäisellä luennoivuudellaan. Teos naisesta tragedian uhrina on tuttu jo antiikin tragedioista, ja monologin rakennekin on hyvin aristoteelinen. Halkolan henkilökohtainen ja vivahteikas tulkinta päivittää surukamppailun 2000-luvulle.

***

Näytelmään sain vapaalipun Teatteri Jurkalta, joka järjesti kirjabloggaajille myös teatterikritiikin workshopin. Ylläoleva teksti on ensimmäinen yritelmäni teatterikritiikistä, mutta toivottavasti tilaisuuksia lajissa kehittymiseen löytyy tulevaisuudessakin. Kiitos Katri Kekäläiselle ja muille kritiikkikurssilaisille vinkeistä ja tsempeistä!