Tag Archives: muukalaisia

Peter Watts: Sokeanäkö

Peter Watts: Sokeanäkö

Peter Watts: Sokeanäkö (Gummerus 2013)

Finnconissa kunniavieraillut Peter Watts osoittautui hurjan sympaattiseksi kirjailijaksi, jolla oli runsaasti charmia ja älyttömän hauskat jutut. Niinpä olin jokseenkin hämmentynyt, kun en oikein tajunnut hänen teostaan Sokeanäkö ensimmäisellä lukemalla. Enkä toisellakaan.

En myöskään oikein saa kiinni siitä, miten tässä nyt näin pääsi käymään. Suomennosta ei kuitenkaan voi missään muotoa syyttää, sen ansiota varmasti on, että kirjasta jäi näinkin paljon käteen. Suomentaja on kyennyt kääntämään pätevästi niin Wattsin käyttämän (mahdollisesti jopa keksimän?) raskaan tieteellisen terminologian kuin keventävät välivitsitkin. Lue lisää käännöskokemuksesta täältä. Romaani löytyy kokonaisuudessaan ilmaisena englanninkielisenä e-kirjana kirjailijan kotisivulla täällä.

Sokeanäkö on visio ihmiskunnan kohtaamisesta toisen elämänmuodon kanssa. Tuntematon taho ilmestyi maapallon lähelle monikymmentuhantisen satelliitin voimin – ja otti potretin. Tämä luonnollisesti sai paikalliset reagoimaan. Maapallolta lähetettiin pieni, monen alan erityisasiantuntijoista koostuva tutkimusretkikunta ottamaan selvää muukalaisista. Mukana on mm. biologian, lingvistiikan ja semiotiikan asiantuntijoita, sekä vampyyri nimeltä Jukka Sarasti.

Miten nämä varsin erilaiset henkilöt ymmärtävät toisiaan, saati sitten täysin vierasta, mahdollisesti tietoista olemassaolon muotoa? Mitä ylipäänsä on “olla tietoinen” tai “olla olemassa”? Ja mistä sen tietäisi? Sokeanäössä aloitetaan helpoista, ihmisten välisistä ymmärryksen ja kommunikaation kysymyksistä ja jatketaan vaikeampiin: ihmisen ja toisen humanoidin, ihmisen ja koneen, ihmisen ja ei-missään-tapauksessa-humanoidin välisiin.

Tästä romaanista tulee väistämättä mieleen Stanislav Lemin Solaris ja Strugatskin veljesten Stalker, sillä perustavanlaatuinen vieraus on Sokeanäössä kuvailtu yhtä onnistuneesti. Ehkäpä yksi hämmentävä tekijä on se, että tässä romaanissa ei ole niinkään kyse tuntemattoman vieraudesta, vaan kaikkien omintakeisista vierauksista. Vaatii enemmän ponnistelua lukijalta, kun kaikki ovat monilla tavoin vieraita.

Edes romaanin päähenkilöt eivät ole samastuttavia: yhdellä on useammaksi kokonaiseksi persoonallisuudeksi jakautunut mieli, toinen on jonkin sortin autisti, kolmas on käytännössä ihmiskunnan vihollinen, geenitekniikalla toteutettu mutaatio menneisyydestä, neljäs on mahdollisesti enemmän kone kuin ihminen, viides on marginaalisesti muuta kuin kone… Mielenkiintoinen ja tarkoituksellisesti vaikeaselkoinen hahmogalleria täydentyy muukalaisilla ja avaruusaluksilla, joiden arkkitehtuurista en pystynyt muodostamaan mitään koherenttia mielikuvaa.

Sokeanäkö on kovaa scifiä, mutta ei mitenkään piinkovaa – erittäin kauan sitten hankitut lukion lyhyen fysiikan ja matematiikan taidot riittävät niissä harvoissa kohdissa, joissa viitataan avaruusaluksen kulkuun tai kappaleiden vetovoimiin. Nämä kohdat voi jopa skipata menettämättä mitään romaanista, jolloin herää kysymys, että olisiko niitä tarvittu lainkaan? Romaanin keskeinen tieteellinen (tai pseudotieteellinen) sisältö koostuu neurologiasta, kognitiotieteestä, psykologiasta ja sosiologiasta, joilla on keskeinen osa niin teemojen kuin tarinankin kannalta. Monet kirjassa esitellyt teoriat vaikuttavat siltä, että ne voisivat olla totta tai toimia käytännössäkin. Toisaalta teoriarunsaus ja suoranainen infodumppaus veti huomiota puoleensa peruskysymysten pohdinnalta tarjotessaan ylenmäärin vaihtoehtoja ja näkökulmia,

Sokeanäkö on hämmentävyydestään huolimatta hyvä kirja, jolla on paljon perinteisestä poikkeavaa sanottavaa toiseuden kohtaamisesta. Nimittäin se, missä Watts eroaa Lemistä tai Strugatskeista, hänen pessimisminsä (ehkäpä jopa realisminsa) sen suhteen, missä määrin ihmiset todella ymmärtävät toisiaan. Täyden erilaisuuden kohtaaminen ei johda minun ja kavereideni yhtäkkiseen harmoniaan ja keskinäisen kommunikaation laadun suunnattomaan yhtenäistymiseen. Niinpä epäilen, että perustavanlaatuisen hämmennyksen aikaansaaminen on saattanut olla Wattsin tarkoituskin. “Wovon mann nicht sprechen kann, darum muss man schweigen” on jalo, mutta erittäin vähälle käytölle jäänyt periaate ihmiskunnan historiassa, jonka täydellisen huomiottajättämiseen saatoin  juuri itsekin jälleen kerran syyllistyä.

Lisää arvosteluja: Raija, Risto, ja Liina.

***

Peter Watts: Sokeanäkö 
Suom. J. Pekka Mäkelä engl. alkup. Blindsight (2006)
Kansi: Jussi Kaakinen
Gummerus 2013
420 s.