Tag Archives: painajaiset

Sami Lopakka: Marras

Sami Lopakka: Marras

Sami Lopakka: Marras (Like 2014)

Sami Lopakan tänään ilmestynyt svartmörkthumoristinen esikoisromaani Marras kertoo ihmiselämän järkyttävästä välitilasta, Euroopan keikkakiertueesta. Ja kertookin tärviöhauskasti, jouhevan jutunkertojan polveilevalla niskaperseotteella. Epäilen, että esikoiskirjailijan oma kokemus ja kuulohavainnot Sentencedin kitaristina ovat vaikuttaneet tämän musikaalisen veijariromaanin syntyyn – joskin pidän jokseenkin surullisena, että kenenkään ihmisen tai eläimen olisi pitänyt tällaisia kokemuksia läpikäymän. Häilyväinen on kuitenkin myötätuntoni. Se ei nimittäin laisinkaan estänyt minua itkuhuutonauramasta synkän sankarimme julmille edesottamuksille.

Meillä oli ratissa puolihullu typerys, joka minä hetkenä hyvänsä saattoi ruveta kaivelemaan puoliavointa persettään ja horjauttaa koko laitoksen [jyrkänteen] reunuksen yli. Meillä oli kyydissä kännisiä, jotka milloin tahansa saattoivat syöksyä kuskin koppiin ja örveltää bussin rotkoon. Meillä oli krapulaisia, jotka olivat hauraissa ja hallitsemattomissa olotiloissaan vielä arvaamattomampia. Meillä oli useampia kyytiläisiä, jotka olivat jumalauta halunneet kuolla jo vuosia. Me olimme tehneet samoista toiveista laulujakin, huutaneet ahdistuksemme koko maailmalle ja myyneet paljon levyjä. Minä olin yksi heistä. (s. 127)

Bändi on Marras, jengi on Korpisuo, Suopunki, Raunio, Hautamaa ja Maaninen. Tarinan kertoo Hautamaa, kitaristi. Bändi on kuukauden mittaisella Euroopankiertueella yhdessä ruotsalaisen lämppärin, saksalaisehkon kuskin, amsterdamilaisen kiertuemanagerin ja sekarotuisen roudariporukan kanssa. Hautamaan nainen on raskaasti raskaana, ja niin on bändin musiikkikin. Hautamaa löytää Euroopan metropoleista niin kestokännin, -krapulan kuin satunnaisia synkkiä muistomerkkejäkin. Mitä löytyykään kiertuebussista?

Ahdistus matkasi mukana bussissa, ajoi Persvako sen kuinka kauas tahansa. Tien päällä oli liikaa aikaa miettiä ja maalailla itselleen kauhukuvia. Olimme kuin lukittuna outoon puolielämään, henkiseen karanteeniin – odottamaan, että oikea elämä jatkuisi, sikäli kun olisi enää jatkuakseen. (s. 121)

Marras on tuhottoman eläväinen veijariromaani, nykyaikaisella roadmoviella ja Fight Clubilla taitettuna. Teoksessa maistuu svart, mörkt, iivil ja bleaaaaarrrrrggghhhh, eikä pelkästään musiikinlajin ansiosta. Keikkabussi näyttäytyy kiirastulena, kirjaimellisena helvetin esikartanona, josta on luvattu kotiinpaluu niille, jotka hengissään ja järjissään selviävät.

Marras näyttää keikkaelämän kääntöpuolen, nimittäin sen, jossa artisti maksaa. Vaikka romaanista paistaa läpi omakohtainenkin kokemus, Lopakan teos on sopivasti etäännytetty ja fiktionaalistettu erityisesti hahmostereotyyppien avulla, eikä ainakaan raskasta musiikkia tuntemattomalle lukijalle tule iljettävää salakyyläysoloa. Kiertuebussilla matkailu näin omasta kotisohvasta käsin on hävyttömän hauska, sopivasti traaginen Avaran ihmisluonnon tarkkailutilaisuus, jonka aikana voi aavistella, mistä heavy metal -musiikki kohoaa.

Paikallinen sivistysvaltio antaa tälle romaanille dix poäng. Hyvä aloitus lukuvuodelle 2014.

***

Sami Lopakka: Marras
Kansi: Tommi Tukiainen
Like 2014
346 s.

Aino & Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta

Aino & Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta

Aino & Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta (WSOY 2013)

Aino ja Ville Tietäväisen sarjakuvateos Vain pahaa unta vie erään perheen yölliseen elämään, jossa heräillään pahoihin uniin. Paha uni on mukavan monimerkityksinen nimi: lapselle paha uni tarkoittaa todellista kauhua yön pimeydessä, aikuiselle sitä, että taas herätetään kesken unien todellisuuteen, jossa pitää säätää jotain, että saisi jatkaa uniaan. Sekä isän että tyttären kuvista kootut, tyttären taapero- ja esikouluiän välissä kokemista unista kertovat aukeamat kaikuvat monitasoisesti tuttuja lapsuuden ja vanhemmuuden kokemuksia. Vain pahaa unta on Finlandia Junior -ehdokkaana.*

Vain pahaa unta näyttää lapsen pahojen unien kirjon: tutustuminen aikuisten maailman ilmiöihin, hallitsemattomiin sattumiin erityisesti laittaa pienen kahlitsemattoman alitajunnan möyryämään. Ville Tietäväinen hakee kuvitukseensa myös aikuista koskettavaa painajaismaista tunnelmaa paitsi elgrecomaisella värimaailmalla, myös intertekstuaalisilla viitteillä Escheristä Stubbsiin.

– Kyllä nyt eka luku pitää lukea, ennen kuin voi sanoa tykkääkö kirjasta.                               – Kuule tiedän jo siinä vaiheessa, kun sanotaan “olipa kerran”, että tykkäänkö. (s. 36)

Lapsen maailmasta teokseen on tuotu painajaisten sanoitukset ja osa kuvituksista. Tietäväisten yhteistyössä tulevatkin erittäin hienolla tavalla näkyväksi lapsen rajalliset kyvyt käsitellä pahoja unia: niiden järjestely mitenkään käsitettävissä olevaan muotoon, kuviin tai juoniin on (ollut) vanhemman tehtävä.

Aikuisten selitykset eivät kuitenkaan aina toimi. Kuviin kerrostetut, unienselityskirjoista lainatut kappaleet vaikuttavat sisältöjensä puolesta paitsi käsittämättömiltä, myös irrallisuudessaan painajaismaisilta. Ne muodostavatkin mielenkiintoisen kollektiivisen alitajunnan kerrostuman vertautuessaan lohdullisiin, aikuisen ja lapsen vuorovaikutusta kuvaaviin sarjakuviin. Vain pahaa unta vie vanhemman menneisyyteen muistuttamalla omista lapsuuden painajaisista ja ankkuroi samanaikaisesti nykyisyyteen, muistuttamalla läsnäolon ja sanoittamisen merkityksestä perhearjessa.

Luen harvoin sarjakuvia, mutta Vain pahaa unta herätti ihastumaan uudelleen tähän kerrontamuotoon. Ilmeisesti minulla on näin tottumattomanakin erinomainen sarjakuvamaku, sillä tämä teos on herättänyt valtaisaa kollektiivista ihastusta läpi blogistanian. Tietäväisten pahoihin uniin ovat ihastuneet mm. Viivi, Jonna, Mari A., Salla, Norkku, Katja, Karoliina, Maija, Erja, Hanna, Mari ja Jukka.

***

* Raadin jäsenen Penjami Lehdon perustelut Jäljen äänessä.

***

Aino & Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta
Kansi: Ville Tietäväinen
WSOY 2013
48 s.