Tag Archives: parhautta

HelMetin hyvä kirja

Kun lukija kuulee, että jossain kirjapiireissä on taas laitettu pystyyn joku palkintohommeli, se näyttää helposti suljettujen kirjapiirien kabinettipuuhastelulta. Pääkaupunkiseudun HelMet -kirjastoissa annetaan lukevan yleisön äänestää kenelle suosikkiaan finalistilistalta, vaikka palkintoraati päättää (korjaus 19.8.2015*) kenelle tämä Kultainen kirjastokortti sopii tällä kertaa ojentaa.

Kultainen kirjastokorttiIhan tekisi mieli alkaa itsekin kirjailijaksi, jotta voisi muutamankymmenen vuoden sisään ansaita tällaisen. Yksi HelMet-palkinnon kantava idea nimittäin on, että finalistiteosten ei tarvitse olla uunituoreita, sillä todella hyvä teos elää lukijoiden käsissä yli 365 päivää.

Tänä vuonna ehdokkaina ovat:

Kari Enqvist: Uskomaton matka uskovien maailmaan (WSOY 2012)
Arvio löytyy esim. Kolmas linja -kirjablogista.

Juha Hurme: Nyljetyt ajatukset (Teos 2014)
Arvio löytyy esim. Luettua elämää -kirjablogista.

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (Teos 2012)
Arvio löytyy esim. Kirjasfääri -kirjablogista.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava 2013)
Arvio löytyy esim. Kirjainten virrassa -kirjablogista.

Maija Muinonen: Mustat paperit (Teos 2013)
Arvio löytyy esim. Reader, why did I marry him -kirjablogista.

Viljami Puustinen: Kingston wall (Like 2014)
Arvio löytyy esim. Rajatapauksia -kulttuuriblogista.

Asko Sahlberg: Yö nielee päivät (Like 2014)
Arvio löytyy esim. Kulttuuri kukoistaa -kulttuuriblogista.

Veera Salmi: Puluboin ja ponin kirja (Otava 2012)
Arvio löytyy esim. Sininen keskitie -lastenkirjablogista.

Henriikka Tavi: Toivo (Teos 2011)
Arvio löytyy esim. Onko kaunosieluista kyborgeiksi -kirjablogista.

Maria Turtschaninoff: Anaché – Myter från akkade (Schildts & Söderströms 2012)
Arvio löytyy esim. Taikakirjaimet -kirjablogista.

Äänestys Yleisöäänestys tapahtuu HelMetin kotisivuilla, eli täällä. (Äänestyslinkki löytyy sivun alalaidasta, ehdokaslistan alta.) Vaikuttaa voi 30.8. saakka ja palkinto palkinto ja yleisön suosikin kunniakirja jaetaan 15.9.2015.

* Luulin alun perin, että jee, tässä meillä on hieno ja radikaali kirjallisuuspalkinto, jossa lukeva yleisö saa äänestää kirjapalkinnon voittajan. Luulin väärin. Erittäin syvät pahoittelut kaikille harhaanjohdetuille, harjoitan keskittyneempää sisälukutaitoa tästä lähtien.

Klassikkohaaste: Aamiainen Tiffanylla

Olen sillä tavalla audiovisuaalisesti haasteellinen ihminen, että koen kirjat mieluiten kirjoina, en elokuvina.

Kirjabloggaajien kesän klassikkohaasteekseni valitsin Truman Capoten Aamiainen Tiffanylla, koska tämä kesä innoitti lukemaan erityisesti chick littiä ja dekkareita. Suureksi yllätyksekseni havaitsin, että Aamiainen Tiffanylla on molempia, siitä huolimatta ettei ole kumpaakaan.

Truman Capote: Aamiainen TiffanyllaAamiainen Tiffanylla on monella tasolla kulkeva pienoisromaani, hieman yli sata sivua. Kirjan päähenkilö Holly Golightly on korkeintaan yhdeksäntoistavuotias elämäntapavalehtelija. Hänestä kertoo Fred, joka oli toisen maailmansodan paikkeilla Hollyyn rakastunut kirjailijanplanttu. Tarina kulkee Hollya seuraten, mutta se ei villeimpiä anekdoottejakaan laajalti kertoessa kerro oikeastaan yhtään mitään. Kuka Holly oikeastaan oli ja mitä hänelle tapahtui? Voiko Fredin muisteloihin luottaa?

Holly Golightly on nainen ilman menneisyyttä, jonka tulevaisuus on joka hetki vaakalaudalla. Kertoja muistelee Hollya sellaisena kuin hän oli aikanaan, koska hänen nykyisestä tilastaan ei tiedetä juuri mitään. Hollylla on omalakinen arvomaailma, joka käy niin kutsuttua maalaisjärkeä vastaan. Puolet Hollyn tarinasta on Pygmalionia, loput mielikuvituksen tuotetta. Tai niin kuin eräs hahmo Hollysta todistaa: “Voitte miettiä päänne puhki päästäksenne hänestä perille ja hän antaa teille hevonpaskaa lautasella.”

Koko teoksen läpi kulkee punaisena lankana kysymys kirjallisista illuusioista. Onko Hollyn tarina vain kirjailijan sepitelmää? Erittäin proosallinen vastaus on, että onhan se. Capote onnistuu kuitenkin Hollyllaan, Fredillään ja newyorkilaisella kerrostalollaan luomaan todellisuuden, johon haluaisimme uskoa, joka tuntuu uskottavalta, joka mieluummin voisi olla enemmän kuin tarinaa. Aamiainen Tiffanylla keikuttelee lukijaa inhorealismin ja romantiikan välimaastossa tiedostuttamalla luomansa kirjallisen illuusion ja toisaalta viekoittelemalla illuusion sisälle.

Aamiainen Tiffanylla laittaa aivot tanssimaan sekä monitulkintaisella kielellään että vielä vähän monitulkintaisemmalla tarinallaan. Se on traaginen tapainkomedia, joka laittaa lukijan nauramaan myös itselleen.

Kirjabloggaajien klassikkohaaste

Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla
suom. Inkeri Hämäläinen
Tammi 1967
112 s.

Maailman kirjapäivä nyt!

worldBookDayTänään vietetään maailman kirjapäivää.

Tavallaan kyseessä on erityisesti Brittein saarilla kirjojen juhlistamiseen omaksuttu, UNESCOn kirjoja juhlistava päivä, vähän kuin kotoisa Kirjan ja ruusun päivä. Jota voi juhlia ensi kuussa, vaikka kaupanpäälliskirjan kirjailijaa voi tietysti ruveta jännittämään jo nyt.

Mutta mikä oikeasti estää juhlistamasta kirjan päivää kotioloissakaan? Ei mikään. Oma juhlapäiväni on edennyt hivenen proosallisesti.

7.15 Lue sä sun kirjaa, niin mä luen mun kirjaa…

5.3.2015 - 1-18.00: Missä se kirja on, missä se kirja on?

5.3.2015 - 110.00: Nyysin lapsen keksit, sit jaksan taas keskittyä.

5.3.2015 - 1-213.00: Kolmasosa tulevan sunnuntain Nörttityttöjen blogiin menevästä  kirja-artikkelista käännetty!

20150305_131108Nyt lähden neuvoa-antavalle kirjastoseikkailulle, ettei tarvi illalla taas kitistä, että mulla ei ole mitään luettavaa.

Kirjaläppää: Lyttäys on niin passé

Jaoimme eilen keskustan Suomalaisessa kirjakaupassa Blogistanian kirjapalkinnot 2014 (linkistä kuvia ja Liisan rapsa tilaisuudesta) eli rakkautta ja fanitusta kirjailijoille ja ihanille kirjoille. Vähänkö sekosin sanoissani useampaan otteeseen tilaisuudessa, kun kirjailijat <3 <3 <3.

Taas hävettää

Aina kirjailijoita tavatessa lyö lävitse järisyttävä kiitollisuuden hyöky. Mikä nostattaa sieluni pohjamudista omantunnon eleitä, jotka puolestaan veivaavat esiin rippusen syyllisyyttä ja rutkasti häpeää. “Ei pitäisi lytätä,” on tämän prosessin lopputulema ihan joka kerta. Vaikka yliopiston kritiikki-, semiotiikka- ja muilla kirjallisuuskursseilla -90-luvulla aina painotettiin, että kirjailijalla ei oikeastaan ole mitään tekemistä teoksen tai ainakaan teoksen tulkinnan kanssa, kyllä kirjailijan kohtaamisessa tulee aina hieman sellainen olo, että luultavasti ehkä onkin.

Kirjailija Anne Leinonen valottaa tilannetta kirjailijan näkökulmasta.

Kirjailijan Hevonpaskabingo

© Anne Leinonen

Onneksi ei ole tullut lytättyä eilen kohdattuja kirjailijoita. Vähän mietityttää, että pitäisikö vastaisuudessa pyrkiä arvioimaan niin, ettei tarvitsisi tulevissa kirjatilaisuuksissa heittää omaa bingoa siitä, keitä kaikkia kirjailijoita pitää väistellä. Vai pitäisikö vain kehittää muistisääntöjä siitä, keneltä kaikilta tulee tavattaessa pyrkiä pyytelemään anteeksi mopon satunnaista, mutta railakakasta keulimista?

Vai pitäisikö vain harrastaa kirjoista kirjoittamista jatkossakin oma persoona likoon laittaen?  Jos vaikka oppisi nukkumaan yön yli ennen tekstin julkaisemista, niin voisi ne raadollisimmat tunnekuohut piilottaa näennäisobjektiivisten sanankäänteiden alle.

Innostuneet kehut eiliseltä

Anni Kytömäki palkittiin Blogistanian Finlandialla teoksestaan Kultarinta, joka vie lukijan valtaisien metsäelämysten syleilyyn ihan omasta nojatuolista poistumatta. Mikä parasta, seuraava teos on jo kirjoituksen alla.

Kate Atkinsonin Elämä elämältä palkittiin Globalialla, jonka tuli noutamaan romaanin kääntäjä Kaisa Kattelus. Kuulkaa ei olisi tätä teosta suomennettu, jos ei olisi kääntäjä ehdottanut suomentamista kustantamolle – ja samalla vaivalla kun kustantamo hankki tämän kirjan käännösoikeudet, se hankki kaikki Atkinsonin suomentamattomat.

Lasten- ja nuortenkirjapalkinnon voitti esikoiskirjailija Jenna Kostet teoksellaan Lautturi, joka sopii aikuistenkin luettavaksi. Suomalaisesta mytologiasta ammentava teos on kirjoitettu paranormaalin romanssin tapaan – mutta erittäin, erittäin mukaansatempaavasti ja fiksusti. Teemoina kalvava ulkopuolisuuden tunne ja toisen ihmisen ja yhteenkuuluvuuden kaipuu. Seuraava teos tulee jo ensi syksynä, joten tässä voi melkein  henkeä pidätellen odottaa, miten Kostet onnistuu aikuisten romaanilla.

Blogistanian Tieto -palkinnon voitti Minna Maijala Minna Canth -elämäkerrallaan Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth. Minna ei valitettavasti päässyt itse paikalle, mutta lähetti kuitenkin lämminhenkisen viestin kustannustoimittajan mukana.

Lämpimät kiitokset Kirsin Book Club -blogin Kirsille eilisen tilaisuuden käytännön järjestelyjen hoitamisesta.

Kirjaläppää: Intiaaninimi Taipuu-painostuksen-alla

KirjahyllyKirjabloggaajasta ei selvästikään ole sisustussuunnittelijaksi. Viimeviikkoinen innovaatio lainalaatikkokirjansäilytysratkaisusta osoittautui toimivaksi lähinnä edellisessä asunnossa. Nykyisessä päädyin vanhanaikaisesti varasto-Lundioihin, koska seinä sattui olemaan kätevästi Lundioilla jaollinen. 42 hyllymetriä ja risat näyttäisi paikalliseen kirjahyllyyn mahtuvan.

Eikä varmaan kestä kuin hetken, ennen kuin nämä on saatu järjesteltyä hyväksi havaitulla, lapsiperheeseenkin sopivalla metodilla. Nimittäin värin mukaan seuraaviin kategorioihin: spefi-, tieto- lasten- ja muut teokset. Lastenkirjahyllyt sopivan alas, eikä ole niin justiinsa, että säilyykö värijärjestys. Värikoodaus mahdollistaa sen, että vaikka setti menisi useiden käyttäjien takia muuten sekaisin, värin avulla on helppo lähteä arvailemaan, missä karkulainen mahtaa piilostella.

Tein hyllyttäessäni myös yllättävän havainnon. Nimittäin on mahdollista keljuuntua kirjahyllyjen täyttämiseen. Tällainen epäuskottava tapaus kävi noin 35. metrin kohdalla. Se meni ohi kupillisella teetä, joten on täysin mahdollista, että kyseessä oli joku fysiologinen ongelma.

 

Taukomusiikkia

Ihminen ei elä yksin kirjallisuudesta, musiikkia tarvitaan myös. Jos hyvä kirjallisuus laittaa aivot tanssimaan, niin hyvä musiikki laittaa koko kehon tuntemaan. (Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=Sp60G4ROwik)

On Suuri Sun Rantas Autius
The 1st National Vocal Ensenble Competition.
Miyagi 3rd Joshi high school(high school section)Gold Prize

Lukuonnigurun matkassa

MuumilautanenOlen viimeisen kuukauden aikana aloittanut lukemaan noin kolmeakymmentäviittä (35) teosta. Loppuun saakka olen lukenut noin kolme (3). Syytän heikkoja olosuhteita.

Etenkin lukupesäni on jättänyt toivomisen varaa. Lisäksi lukulamppuni osoittaa huonoa turnajaiskestävyyttä ja teekuppini on alati tyhjää täynnä.

Henkiseksi valmentajakseni eheytymisen tiellä olen valinnut Muumipapan. Tunnen lukuonnen kohisevan jo suonissani.

Sinä inspiroit minua

Kirjablogeissa (ehkä muissakin blogeissa) kiertää tällä hetkellä haaste, jonka kantavana ideana on kehua kolmea blogia, jotka inspiroivat itseä. Olen samaa mieltä Jokken kanssa siitä, että keskimääräistä voimakkaampaa valinnanvaikeutta ilmenee kyllä tässä valinnassa, mutta ajattelin tällä kerralla toimia sääntöjen mukaan.

Toisaalta tämä valinnanvaikeus on ihan käsittämättömän hieno asia. Nimittäin se kertoo suomalaisten kirjanblogien huomattavan korkeasta tasosta ja suuresta määrästä. Löytyy yhdelle kirjallisuuslajille omistautuneita blogeja – ja toisaalta laajalti kirjallisuutta käsitteleviä blogeja. Löytyy vanhan, wanhan ja uutuuskirjojen ystäviä, löytyy vain korkeakirjallisuutta ja toisaalta lähinnä viihdekirjallisuutta käsitteleviä – ja vielä enemmän löytyy blogeja, joissa osoitetaan, että lukijat lukevat sujuvasti kaikenlaista kauno- ja tietokirjallisuutta. Kirjallisuudesta blogataan kiinnostavasti niin täl pual jokke, rotvallin reunalla kuin susirajan takana. Harvemmin sitä nykyään onnistuu googlettamaan esiin teoksen, josta joku ei olisi jo blogannut.

Aivan ensimmäiseksi haluaisin nostaa esille Kirsin kirjanurkan. Kirsi kirjoittaa pääasiassa dekkareista, mutta myös kirjamaailman ilmiöistä. Vankan lajituntemuksen lisäksi Kirsin kirja-arvioista huokuu hyvin tehty taustatyö. Tässä on kansalaisjournalismin mallia kelle tahansa!

Toisekseen minua inspiroi Tarukirja. Tarukirjan Margit lukee enimmäkseen kirjoja, joihin en ole edes harkinnut koskevani, klassikoita ja sen sellaisia korkeakulttuurisia. Margitin arviot ovat suorastaan alkemistisia – ne muuttavat luutuneita ennakkoluuloja innostukseksi. Lisäksi arvioiden ekonomisuus inspiroi: ei tarvitse kirjoittaa pitkälti ja monimutkaisesti, jos ajatus kulkee kirkkaana ja joka sana osuu kohteeseen.

Kolmas ehtymätön inspiraationlähde on Taikakirjaimet. Taikakirjaimissa luetaan vain spekulatiivista fiktiota, mutta sitä luetaan kautta linjan, ulkomaankielisistä uutuuksista kotimaisiin klassikoihin. Raija on kartalla kaikkien kuviteltavissa olevien maailmojen julkaisuaikataulujen, karttojen, henkilöiden, palkintojen ja kirjailijoiden kanssa – ja kirjoittaa heistä ja niistä jouhevasti ja hyväntuulisesti.

Kaikille näille kolmelle kirjablogille on erilaisista erikoistumisalueista ja tyyleistä huolimatta yhteistä, että niissä onnistutaan yhdistämään tarkkanäköisesti havainnoidut detaljit yleisempään näkemykseen teoksesta – ja kirjallisuudesta yleensä. Niistä uhkuu omistautunut lukeminen, kokemus ja lämminhenkisyys silloinkin kun on pohdittava, mikä teoksessa mätti – ja kerrottava se rehellisesti. Bravo!

Haaste tuli minulle Ammalta ja Arjalta, joiden ystävälliset sanat lämmittävät toukokuulle saakka. Kiitos!

Sami Liuhto: Viromaani (Tusinaromaanit III)

Sami Liuhto: ViromaaniMinä ja Nietzche olemme sitä mieltä, että joka on akateeminen ei vain sielultaan, vaan myös koulutustaustaltaan, eikä ole lukenut Sami Liuhdon Viromaania, on tietämättään menettänyt paljon hauskaa. Sellainen hauskan menetys ei ole kustannustehokasta, etenkään näin marraskuussa. Kehitysnäkymistänne voitte ottaa kopin tekemällä yksinkertaisen resurssinhankintatoimenpiteen.

Viromaani Neromaanin ja Puuromaanin perillisenä

Omassa lukukokemuskentässäni Viromaania ei ole ollut nähtävä Neromaanin ja Puuromaanin välittömänä jatkumona, vaan itsenäisenä, omalakisena kokonaisuutena vailla subjektiivisperusteista odotushorisonttia. Sen runsaat mutta avoimet intertekstuaaliset viittaukset, ludus verbalis, imaginääriset ja ei, sekä räävittömän alatyylinen kuittailu akateemiselle nykyelämälle muodostavat yhdessä plastisten henkilöhahmojen kanssa nerokkaan huumoripläjäyksen, jossa saattaa metatason aspiraatioitakin piillä. Kirjailijankin ääni onnistuu teokseen itsensä muutaman kerran pilkahtamaan.

Tietäisivätpä nämä epelit, miten samalla tavalla käyttäytyivät halveksimiensa ihmisten kanssa ja ehkä heillä, epeleillä, aavistus asiasta olikin, ja siksi olivat tarkkana etteivät huomaisi milloinkaan missään yhtään mitään. (s. 18)

Elikkäs tosissaan kuitenkin

Liuhto heilimöi teoksessaan äärettömän miellyttävästi humorismin, kielellisen leikittelyn, modernista tutun kokeellisen rakenteen ja kaikenkarvaisen epämääräisyyden välillä sortumatta lainkaan tylsään tai tekotaiteelliseen. Tai jos sortuu, se on joko ironiaa tai sarkasmia, pastissi, kommentaari tai muuta mukavaa, tositarkoituksella. FL Oksa-Reikäsen seikkailut apurahakauden loppupuoleisen Kallion ja Tallinnan välimaastossa kuvaavat paitsi synkkää akateemista todellisuutta että proosallista nykytilannetta.

Teoksen loppumisen aiheuttamaan tuskaan suo helpotusta tieto, että vielä kymmenisen romaania on Tusinaromaanit-sarjaan tulossa. Toivotan Neromaani-teokselle mitä parhainta onnea Mahdollisen kirjallisuuden seuran palkintomittelöön, sillä Viromaani-teoksesta päätellen sekin on palkinnon ansainnut.

Lisäksi haluan kiittää painotyöskentelyä. Viromaanin lukeminen on erityisen aistirikas kokemus, sillä painojälki tuntuu sormenpäissä ihan niin kuin ennen vanhaan. <3 Jos teos ei ole vielä ehtinyt kivijalka- tai nettikirjakaupassa lähelle sinua, kustantamon nettikaupasta löytyy. (Ei maksettu mainos, vain kylmää realismia.)

***

Sami Liuhto: Viromaani (Tusinaromaanit III)
turbator 2014
137 s.

 

En kestä @Finlandia ilman #love

Joskus elämässä tapahtuu uskomattomia asioita. Finlandia-ehdokkaille eräs tällainen hetki on, kun kustantamosta tulee puhelinsoitto, jossa onnitellaan Finlandia-ehdokkuudesta ja kysytään matkasuunnitelmista.

Satunnaiselle kirjabloggaajalle tällainen hetki on, kun sähköpostissa lekottelee ihan muina miehinä kutsu Finlandia-ehdokasasettelutilaisuuteen. Siihen ei millään malta olla vastaamatta Kyllä, kiitos!, hyvä kun ei printtaa kutsua ja kehystä seinälle. Siitä huolimatta, että tilaisuus näytetään nykyään suorana YLE Areenasta.

Klo 9.30

Konkarimmalta toimittajalta kuulin, että Finlandioissa on eroa. Jos haluaa istumapaikan, on syytä olla paikalla Finlandia Junioreissa varttia vaille kymmenen, Tieto-Finlandiassa 20 vaille ja Finlandiassa puolelta. Itse olin puolelta.

FinlandiaVarattuSe johtui lähinnä valtavasta innostuksesta ja jännityksestä, sekä Valtion rautateitä kohtaan tuntemastani epäluuloisuudesta. Ennakointi kannatti. Sain istumapaikan suoraan kirjailijoiden takaa. Minua ennen paikalle oli ehtinyt kohtuullinen joukko iloisia kustantamoihmisiä ja energisiä toimittajia. Kirjailijat piilottelivat takahuoneessa. Ilma rätisi kirjarakkautta.

Finlandia Bonnier

WSOYn ja Tammen joukkue.

FinlandiaGummerus

Gummeruksen tiimi.

Klo 10.00

Jännitys tiivistyy. Kirjasäätiön asiamies Sakari Laiho johdattelee Finlandia-palkintotilaisuuteen ja kehuu palkintolautakunnan työtä. Finlandia-palkintolautakunnan puheenjohtaja Sirkku Peltola astuu kameroiden eteen ja hehkuttaa suomalaisen kirjallisuuden korkeaa tasoa. Esimakua palkituista ja pyrkimystä innoittaa lukijat Finlandia-ehdokkaiden lisäksi myös muita kirjavuoden uutuusteoksia lukemaan.

“Yllätyimme esikoiskirjojen korkeasta tasosta, mikä on tietysti jonkinlainen lupaus hyvistä uutisista myös tulevina vuosina.”

Klo 10.10

Yksi toisensa jälkeen palkintoehdokkaat astuvat esiin ja asettuvat paikoilleen kameroiden eteen. Loisteessa paistattelu hönkii kiusallista kiusaantuneisuutta muuten niin säteilevään tunnelmaan.

Jokainen minuutti on tuntuu kymmeneltä. Perustelut ovat kuin kiirastuli, jonka ajan kirjailija sulautuu teokseensa, uudeksi ikoniksi kansalliseen kirjallisuuskaanoniin, uudeksi punnukseksi suomalaisen kulttuuriin vaakaan. On oltava tyyni ja vakaa, pidettävä ilmeensä kurissa, äänensä vaiti, vaikka juuri sanottavansa takia seisoo juuri tässä.

Klo 10.20

Anne Brunilan otettua harteilleen Finlandia-vaa’ankielen mielenkiintoisen taakan TV-kamerat sammuvat. Alkaa ällistyttävä härdelli.

FinlandiaHyokkaysKuvaajat paimentavat ehdokkaat palkintopöydän taakse. Otetaan yhteiskuva asennossa 1.

FinlandiaHyokkays1 Otetaan kuva asennossa 2.

FinlandiaHyokkays2

Salamat räiskyvät niin, että jollain on aina silmät kiinni. Onnittelijat päättävät yhteistuumin, että kirjailijoiden kärsimykset näyttelyesineinä loppuvat tähän. Kirjarakkaus alkaa voittaa juhlallisen pönötyksen.  FinlandiaHyokkays3Kukkasateen aikana toimittajat huomaavat tilaisuutensa tulleen. Kuvaajat käyvät pikaiseen vastaiskuun ennen kuin homma hajoaa täysin. “Vielä kerran kukkien kanssa!”

FinlandiaHyokkays4Kirjailijat juhlivat jo henkisesti. Tarjolla on kaffetta, englantilaisia kurkkuvoileipiä, tarteletteja ja macaroneja.

Klo 10.40

Suvi Ahola (HS) paljastaa, että Hesarin esikoiskirjapaneeli keskustelee ehdokaskirjoista niin hartaasti, että joku lopulta onnistuu perustelemaan oman valintansa niin hyvin, että muut taipuvat. Tänä vuonna Finlandia-raati onnistui perustelemaan valintansa niin hyvin, että  Hesarikin oli innoittunut tekemään arvion Heidi Jaatisen teoksesta.

Klo 10.45

Kinuan arvostelukappaleita kustantamojen edustajilta. Gummerus on jättänyt arvostelukappaleet toimitukseen, mutta lupaan käydä sieltä hakemassa välittömästi tilaisuuden loputtua.

Tommi Kinnunen kertoo, viime viikon palkintoehdokkuusuutiset olivat ensimmäiset Neljäntienristeystä koskevat, joista äiti ei ehtinyt tiedottamaan hänelle ensimmäisenä. Neljäntienristeykseen sain omistuskirjoituksenkin. Niin sai Anne Brunilakin, joka oli silmiinpistävän iloinen ja innostunut tehtävästään Finlandia-palkinnon valitsijana.

FinlandiaAnneBrunilaSirpa Kähkönen on ollut Finlandia-ehdokkaana aiemminkin, vuonna 2007 Lakanasiivet-teoksellaan. Hänellä oli jo etukäteen pientä jännitystä ja aavistusta, että myös Graniittimiehestä olisi Finlandiaa tavoittelemaan.

FinlandiaKahkonenAnni Kytömäki oli tämänvuotisen Finlandia-ehdokaslistan toinen esikoiskirjailija. Kultarinta hehkuu rakkautta suomalaiseen luontoon ja perheeseen, jotka kannattelevat yksilöt läpi kaoottisten aikojen.

FinlandiaKytomakiHeidi Jaatinen oli ehkäpä Finlandia-ehdokkaista yllättynein. Heidi tunnusti ajatelleensa, että joku kaveri pilailee, kun soitto kustantamosta tuli. “Asun niin pellon laidalla että olen ollut koko kirjailijaurani myös ihan pellon laidalla. Nimenomaan tästä teoksesta on tullut erityisen vähän julkisuutta.”

Tilanne korjaantunee, mikäli raadin jäsenen Kari Kosken ihastelu romaania kohtaan pitää paikkansa: “En ole ikinä lukenut romaania, jossa asetutaan niin uskottavasti lapsen asemaan ja näkökulmaan.”

FinlandiaHeidiJaatinenKlo 11.00

Herään pehmeästä ja pöllämystyttävästä kirjarakkauspilvestä. Tajuan mokanneeni raskaasti, monta kertaa.

Minulla ei ole lausuntoa tai kuvia läheskään kaikista ehdokkaista. Kuvat on ylipäänsä otettu kännykällä. Uskalsin moikata vain muutamia kustantamoiden edustajia. En uskaltanut moikata edes Sakari Laihoa. Nimmarin kehtasin pyytää vain Kinnuselta. En ole käynyt onnittelemassa kaikkia ehdokkaita. En edes tajunnut onnitella kaikkia niitä kirjailijoita, joita kuulustelin, ja raatia tai lopullista tuomaria en tajunnut kuulustella lainkaan.

Klo 13.00-

Kirjarakkaus kantaa edelleen.

Luen limittäin Jaatisen Kaksi viatonta päivää ja Valtosen He eivät tiedä mitä he tekevät. Neljäntienristeys valvotti minua kaksi yötä – ja toivon, että niin tekee tuleva jatko-osakin. Graniittimies oli seuranani aamupalalla, enkä ole täysin varma muistinko syödä. Kultarinnan luin jo kesälomalla, mutta bloggaus on jäänyt, koska parhaista lukukokemuksista on niin vaikea kirjoittaa. Miehiä ja ihmisiä sujautin käsilaukkuun työmatkoja varten.

Kyllä on ollut Finlandia-raadilla tänä vuonna aivan erityisen hyvä maku.

FinlandiaKirjat