Tag Archives: salaliitto

Jonas Sivelä: Kaiken takana on salaliitto

tietokirja salaliitto AtenaJonas Sivelän tietokirja Kaiken takana on salaliitto: Tutkimusmatkoja epäilysten maailmaan kertoo salaliitoista, salaliittoteorioista ja -teoreetikoista kiihkottomaan, kiinnostuneeseen sävyyn. Se ei ole aivan pieni saavutus, kun ottaa huomioon, miten salaliittoteoriat kuumentavat tunteita niin kannattajien kuin mitätöijien joukoissa.

Ei lopullista ratkaisua

Sivelä ei päädy teoksessaan kaikenkattavaan totuuteen yksittäisistä salaliitoista. Hän toteaa, ettei salaliittoteorioita – tai pikemminkin -tarinoita – voida todeta yleisesti ottaen epätosiksi, sillä jotkut salaliitot ovat todella olleet olemassa. Esimerkiksi hehkulamppujen käyttöikää on rajoitettu tarpeettomasti materiaalivalinnoilla ja tästä on sovittu alan yritysten kesken. Toisaalta jotkin erityisesti internetissä runsaasti kannattajia saavat salaliittotarinat vaatisivat niin aukotonta suunnitelmallisuutta ja salaisuuden ylläpitoa, että sellaista ei voida ihmisvoimin järjestää: joku aina puhuu.

Teoksen mielenkiintoisinta antia ovat tunnettujen suomalaisten salaliittoteoreetikkojen haastattelut. Niissä käy ilmi, miten kaksi aivan tavanomaista hyvettä, kritiikki ja epäileminen, voivat saada äärimmilleen vietynä aikaan niin salaliittoteorioita kuin vainoharhojakin. Sivelä ei kuitenkaan leimaa lähteitään.

Tämä teos ei ratkaise salaliittoteorioita ilmiönä, vaikka teoksen alussa muutamia esimerkkejä salaliittoteorioista annetaankin lukijan tutustuttamiseksi salaliittojen maailman moninaisuuteen. Se tarjoaa lukijalle eväitä kohdata salaliittoteorioita mielenkiinnon kautta, nostattamalla mielenkiintoa ja antamalla oman esimerkin kautta työkaluja vieraiden ajatusten kohtaamiseen.

Selkeä ja ajankohtainen teos salaliitoista

Teoksen tarkoituksena on valottaa salaliittoteoretisoinnin mekanismeja, kulttuurista asemaa ja inhimillisiä lähtökohtia. Kaiken takana on salaliitto onnistuukin loistavasti juuri tässä tarkoituksessa. Teoksen kerronta on selkeää ja erityisesti haastatteluille perustuva osio valottaa salaliittojen maailmaa uudella tavalla. Tavanomaisestihan salaliitoista kertovat teokset kertovat yksittäisistä salaliittoteorioista, mystisistä inhimillisistä arvoituksista, sen sijaan että ne kertoisivat laajemmin, millaisten ajatusketjujen tuloksena salaliittoteoriat syntyvät.

Sivelän johtavana ajatuksena on, että salaliittoteoretisointi on erittäin inhimillinen tapa tarinallistaa yhteiskunnallista tilannetta koskevaa ahdistusta ja epävarmuutta. Selityksen löydyttyä salaliittoteoreetikko kokee hallitsevansa tilannetta. Salaliittoteoriat ovat levinneet aiemmin urbaanilegendoina ja huhupuheina, mutta nykyään internet tarjoaa maailmanlaajuisen viestimen salaliittoteoreetikoille.

Kaiken takana on salaliitto on erittäin ajankohtainen tietokirja ajassamme, jossa salaliittoja nähdään esimerkiksi kunnallisissa sosiaalitoimissa, valtamedioiden mielipidepalstojen julkaisupäätöksissä ja punavihreissä kuplissa. Sen ilmiötä tutkaileva näkökulma avaa ansiokkaasti monimutkaisia sosiaalisia ja kulttuurisia rakenteita salaliittoteoretisoinnin takana helposti lähestyttävän, ihastuttavan selkeän kerronnan avulla.

Jonas Sivelä: Kaiken takana on salaliitto: Tutkimusmatkoja epäilysten maailmaan
Atena 2015
250 s.

 

 

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras (Gummerus 2011)

Hannu Rajaniemen Kvanttivaras on yhtä aikaa kyber- ja steampunkahtava SF-veijaritarina, joka siroutuu  ällistyttävän maailmakuvauksen ja mielenkiintoisen henkilökuvauksen välille. Romaanin täyteenahdettu ideamasuuni, runsas uudissanasto ja tiivis kerronta vaikeuttivat lukemista etenkin alussa. Tarina veti kuitenkin vahvasti mukanaan. Kvanttivaras tuntuu kietoutuvan kiehtovasti ja monitasoisesti kvanttiuden* idean ympärille Juonelliset aallot tulevat näkyville hahmojen hiukkasissa, mutta romaani vaikuttaa myös jäsentyvän kvanttimekaanisten venkuloiden* avulla.

Persoonien multihuipentuma

En ole taipuvainen narsismiin, mutta pidän peileistä, koska ne antavat mahdollisuuden määritellä oma identiteetti ulkoisen esineen kautta. Viimein ryhdyn kokeilemaan, miten kehoni reagoi muokkauskäskyihin. Muutu nuoremmaksi ja pitemmäksi. Korota poskipäitä, pidennä hiuksia. Peilikuvani alkaa virrata veden lailla. (s. 196)

Kvanttivaras, Jean le Flambeur, on joutunut dilemmavankilaan, josta pääsee ulos ainoastaan selviytymällä lukemattomien itsensä kopioiden voittajaksi loputtomissa peleissä. Mestarivaras pääsee kuitenkin ulos Mieli-nimisen naisihmisen ja hänen avaruusaluksensa Perhosen avulla. Vapautumisen ehtona on erään keikan suorittaminen Marsissa, Oublietten kaupungissa. Täällä Unholassa, robottijaloin Marsia kiertävässä ja sieluja kierrättävässä kaupungissa, on meneillään valtataistelu, johon Jeanin on hankittava vastaus. Vähä vähältä paljastuu niin Jeanin kuin kaupungin tila: alunperin monimutkaiselta vaikuttanut tilanne onkin monitahoisempi kuin olisi voinut kuvitellakaan. Löytääkö Jean vastauksen niin virallisen keikkansa kuin itseään askarruttavaan ongelmaan ennen kuin paikallinen yksityisetsivä tai lain koura löytää hänet?

Eloaikaansa oppii luultavasti arvostamaan aivan toisella tavalla, jos on aina silloin tällöin olosuhteiden pakosta kuoltava. (s. 301)

Oublietten kaupunki toimii orjuutettujen sielujen toiminnan ansiosta: heidän vartalonsa säilötään orjakauden ajaksi, jonka jälkeen he jälleensyntyvät toimiviksi ihmisiksi aina tietyksi ajaksi. Aika on todellakin rahaa, koska kukin elävä tuntee mittansa sekunnilleen. Sielujen ja vartaloiden siroutuminen ympäriämpäsi Oubliettea, mahdollisesti jopa universumia, on yksi Kvanttivarkaan vahvoista teemoista: Rajaniemi kysyy “kuka minä olen?”, ja lisäksi “missä minä olen?”

Rajaniemen luomassa maailmassa ihmisten vartalot ja heidän sielunsa eivät aina kohtaa, saati sitten asusta yhdessä, mutta toisaalta yhdestä persoonasta voi olla monta kopiota tai muunnosta olemassa vaikka yhtä aikaa, toisistaan tietoisina tai toisensa kadottaneina. Tämä eräänlainen kvanttiminuus tuottaa Kvanttivarkaassa jonkin verran päänvaivaa ja kääntää identiteettikysymyksen kohti aikaa ja maailmaa: “mitä minä olen tehnyt?”, “kuka sinä olet?”. Hahmot ovat kuin hiukkasmaisia kiintopisteitä, joiden identiteetit näyttäytyvät lukijalle juonten aaltoliikkeinä.

Kvanttimetaforan kvanttimekaniikkaa

Hyvissä dekkareissa lukija asetetaan juonten aaltoliikkeitä tarkastelemaan. Niin Kvanttivarkaassakin. Omituisia termejä ryöpsähtelevästä epäselvästä alkukuvasta alkaa lukiessa muotoutua teorioita niin Rajaniemen maailmasta, henkilöhahmoista kuin juonistakin.

Rajaniemi vaikuttaa kuitenkin veikeilevän tarkkailijan kustannuksella – tai tarkkailijan eduksi – tuomalla peliin Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen: suurta osaa vaikeista sanoista ei koskaan selitetä tarkasti, vaan lukija saa itse kuvitella, mitä suurin piirtein mahtaa olla “kuptaus”, “gevulot”, “Sobornost”. Kvanttivarkaassa pelataan tarinansisäistä universaalia peliä, mutta Kvanttivarkaassa sisäinen peli kurottaa tietoisesti sivujen ulkopuolelle pelaamaan peliä lukijan kanssa. Kirjailijan keinona ei vain ole tavanomainen lukijan herättely suorin puhutteluin tai viittauksin, vaan epävarmuudella leikittely. Epävarmuudessa lilluminen teki lukukokemuksesta hiukan raskaanpuoleisen, mutta myös erittäin kiehtovan.

Tuoksu herättää mielessäni muiston. Tajuan, että olen ollut vuosikausia joku toinen, ja nyt nuo vuodet soljuvat minuun… Viini oli minun madeleineleivokseni.  (s. 44)

Minun madeleineleivokseni tässä teoksessa toivat häivähdyksen Neurovelhoa, Sokeanäköä, Simulacraa… Hiukan häiritsi se, että kirja tuntui loppuvan ikäänkuin seuraavan osan prologiin, jossa päästäneen kurkkaamaan hiukan maailman helman alle, niin sanoakseni. Enkä varmasti malta olla katsomatta. Yksi Fraktaaliruhtinas tilauksessa, siis.

* Venkula on sellainen asia, jonka ällistyttävyden voi havainnoida intuitiivisesti, vaikkei ymmärrä täysin tai lainkaan, mistä on kyse. Esim. Schrödingerin venkula.

***

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras
Suom. Antti Autio engl. alkup. The Quantum Thief
Kansi: Jenni Noponen
Gummerus 2011
440 s.

José Rodrigues dos Santos: Einstein-koodi

José Rodrigues dos Santos: Einstein-koodi

José Rodrigues dos Santos: Einstein-koodi (Minerva 2013)

Einstein-koodi on portugalilaisen José Rodrigues dos Santosin ummehtunut Da Vinci -koodi -pastissi, joka esittelee lukijalle nykypäivän salaliiton, joka on salannut Albert Einsteinin fysiikkaan perustuvan todistuksen Jumalan olemassaolosta. Einstein-koodi rypee kreationistisen ja kristillisen evidentialismin pohjamudissa vain löytääkseen uskomattomalla tavalla ne kaikkein tavanomaisimmat perustelut sille, miksi Jumala olisi luonut maailmankaikkeuden ja miten tämä olisi perusteltavissa tiedettä kainalokeppinä käyttäen. Einstein-koodi pyrki olemaan trilleri, mutta paljastui lähinnä taikinaiseksi matkailukertomukseksi, jota värittivät dialektiset dialogit ja romantiikan puutteesta kärsivä romanssi.

“Yhdet kutsuvat häntä Jumalaksi, toiset Jehovaksi, kolmannet taas Allahiksi, Brahmaniksi, Dharmakayaksi tai Taoksi.” Hän asetti kämmenen rinnalleen. “Me tiedemiehet sanomme häntä maailmankaikkeudeksi. Nimet ja ominaisuudet ovat erilaiset, mutta ydinolemus on sama.” (s. 497)

Syöpään kuolevan matemaatikkoisän ruskeatukkainen katolinen historioitsijapoika ja salakieliekspertti Tomàs saa pyramidien varjossa mystiseltä irakilaiskaunottarelta tehtäväksi tulla Irakiin selvittämään Albert Einsteinin juuri ennen kuolemaansa kirjoittama, kadonnut salakielinen viesti Die Gottesformel. Kauniin naisen ja jättipalkkion viekoittelema historioitsija huomaa pian vastavakoilevansa CIA:lle, olevansa nalkissa Irakissa, pakenevansa Irakista Portugaliin, josta seikkailee Nepaliin mystisen kaunottarensa kera jnejnejne, vain selvittäkseen, mitä mysteerillinen Jumalan kaava sisältää. Mitä juutalainen suhteellisuusteorian isä Einstein halusi salata maailmalta?

Koska kirjailijan kehitelmä Einsteinin vastaukseksi ei yllätä ketään, on yllättävää, että kirja kestää yli 550 sivua. Millä dos Santos täyttää ne 400 ylimääräistä sivua? Lukion lyhyellä fysiikankurssilla, kahdeksannen luokan maailmanuskontojen kurssilla sekä toistelemalla sanoja “ällistyttävää”, “sattumaako” ja “ymmärrän”. Eritoten päähenkilö Tomàsin tehtäväksi jää raivokas nyökyttely aina kuin uskonnollinen merkkihenkilö tai tieteentekijätuttava paljastaa uskonnon ja tieteen yhtäläisiä käsityksiä maailmankaikkeuden synnystä, tarkoituksesta, suuntimasta tai olemassaolosta.

Maailmankaikkeuden kieli on matematiikka, mutta meillä ei ole keinoa, jolla me voisimme todistaa sen aukottomasti. Kun menemme syvälle asioihin, törmäämme aina hämyiseen verhoon, joka peittää arvoituksen perimmäiset piirteet. Luoja on piilottanut sinne allekirjoituksensa. Asiat on tehty niin hienosyisellä tavalla, että me emme pysty paljastamaan maailmankaikkeuden syvintä salaisuutta koskaan kokonaan.                          – Hmm.  (s. 279)

Dos Santos käyttää fiktiivisen argumentaationsa perustuksina tunnetuimpia tieteelliseltä kuulostavia perusteluja, joilla on pyritty perustelemaan Jumalan olemassaolo Paleyn kellosta lähtien. Ällistyttäviä sattumia ja numeraalisia yhtäläisyyksiä löytyy niin kabbalan ja säieteorian kuin Upanishadien ja kaaosteorian välillä. Sattumaako? Lisätään mukaan reipasta matemaattisen todennäköisyyskäsitteen väärinkäyttöä ja antrooppinen periaate. Ällistyttävää. Ja sekoitetaan mukaan trendikkäitä metaforia keinoälystä ja ohjelmistosta, koska metaforat, ne ne todella todistavat tieteellisesti mitä vain. Ja katso! Voiko todellakin olla niin, että maailmankaikkeus on suuri Jumalan luoma ihmisentekokoneisto?

Ällistyttävää kyllä, Kari Enqvist on jo vuonna 2003 ilmestyneessä lyhyen lyhyessä artikkelissaan* sekä esitellyt ja käsitellyt romaanin keskeiset tieteitä koskevat väittämät. Sattumaako?

* Kari Enqvist: Taivaalliset todisteet. (Kanava 2/2003)

***

Osallistun tällä kirjalla #lukutaitokampanja -haasteeseen

José Rodrigues dos Santos: Einstein-koodi
Kansi: Taittopalvelu Yliveto Oy
Suom. Tarja Sipola portug. alkup. A Fórmula de Deus (2006)
Minerva 2013
551 s.