Tag Archives: silminnäkijäkertomus

Päivi Storgård: Keinulaudalla

Päivi Storgård: Keinulaudalla

Päivi Storgård: Keinulaudalla (Schilds & Söderströms 2013)

Toimittaja Päivi Storgårdin esikoisteos Keinulaudalla kuvaa, miltä kaksisuuntaisen mielialahäiriön pirstaloima elämä tuntuu ja näyttää. Teos on omakohtaisuudessaan ja vereslihaisuudessaan koskettava. Etäännytyksen huntu on heitetty kohteliaasti niin juonten kuin henkilöhahmojenkin ylle, mutta päähenkilön tarina pyrkii ihon alle. Tarina nostattaa mielenterveysongelmiin liittyviä ahaa-elämyksiä yhden toisensa jälkeen – niistä suurimpana on kylmäävä ja myötätuntoa herättävä näkymä siitä, kuinka ohut ja pettävä on jää terveen ja sairaan välillä.

“Kyse on siitä, että työntekijämme, joka on käsittääkseni potilaanne, useat työtehtävät ovat jääneet hoitamatta. Minun on tiedettävä, kuinka hän ylipäätään selviytyy vaativasta tehtävästään. Valitettavasti minun on tehtävä asiassa päätös tämän viikon aikana. Haluan keskustella kanssanne siitä, onko hän sellaisessa tilassa, että voisimme puhua työsuhteesta hänen kanssaan pian, vaikkapa teidän läsnäollessanne.” Lääkäri on tuohduksissaan. Hän on ilmoittanut Eskolle, ettei sairaalasta anneta minkäänlaisia tietoja potilaista ihmisille, jotka eivät kuulu hoitohenkilökuntaan.*

Keinulaudalla valssii menneen ja nykyisen välissä päähenkilö Outin yrittäessä selvitellä, koska kaksisuuntainen mielialahäiriö oikein mahtoi alkaa. Oliko se silloin, kun rakastuttiin? Entä silloin, kun väsytti vauvan kanssa? Kun päädyin osastolle? Kun kutsuin presidentin kakkukaffelle? Nykyisyydessään Outi kutoo sukkaa osastolla ja yrittää saada elämänsä takaisin modernin lääketieteen avulla. Mies ja lapset, työ ja koti, sairaus ei millään mahdu arkiseen, ihan tavalliseen kuvioon. Tai ehkä oikealla lääkityksellä?

Tämä sairaus vie minulta äitiyden. Minusta on tulossa äidin raunio, joka putoilee kiviä lasten niskaan.*

Mielenterveyshäiriöt ovat yhteiskunnassa edelleen monin tavoin vaikea aihe, samoin fiktiossa. Storgårdin teoksessa arkiset pienet tapahtumat lomittuvat dynaamisen manian, raastavan masennuksen ja pysäyttävän uupumuksen sanoinkuvaamattomiin kohtauksiin. Kirjailija on kuitenkin tehnyt parhaansa: Keinulaudalla näytetään ravisuttavin tarinoin, mitä tapahtuu, kun rysähtää riittävästi terveen ulkopuolelle.

Päähenkilön uupumisesta elämän sälyttämän taakan alle tuli yllättäen mieleen kirjasyksyn toinen esikoisromaani, Pauliina Rauhalan Taivaslaulu, vaikka teokset ovat kerronnaltaan täysin erilaiset. Rauhalan teos aloitti perheen keskeltä, ja päätyi sairaalaan, siinä missä Storgård aloittaa sairaalasta ja käy läpi niitä syitä, miksi sinne on päädytty sekä pohtii, miten uudessa tilanteessa voi elää. Tai siis, kuka sitä edes on, itsensä tai toisten silmissä, jos on lätkäisty otsaan virallinen diagnoosi?

Storgård kysyy romaanissaan, miksi on niin vaikea tunnistaa erityisesti kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireita. Ja vastaa: työelämässä maniaa suorastaan palvotaan, ja työn ulkopuolella. Kaikkihan depistelevät ja masistelevat.

– Voi parkaa. Mutta masennukseen on nykyään onneksi hyviä lääkkeitä. Ja oma asenne vaikuttaa tietenkin paljon. Ei auta jäädä vain makaamaan! Pitää vain ottaa itseä niskasta kiinni ja painaa eteenpäin, eikä päästää itseään huonoon kuntoon. Eikö niin!*

Keinulaudalla voi lukea paitsi matkakertomuksena mielenterveyshäiriöön, myös yhteiskunnallisena ja sosiaalisena silminnäkijäkertomuksena, jossa inhimillistetään vähenevät psykiatriset hoitopaikat, lastensuojelu, salailu, tukiverkko. Se, ettei ole sairauden tuntua ja se, että on. Missä on innostuksen ja manian, uupumuksen ja masennuksen raja? Selvät sairaustapaukset voidaan hoitaa, mutta milloin sitä tietää, että tolkulta näyttävä ja kuulostava ihminen on hukkumassa? Ja mistä sen saisi tietää?

Me olemme tässä kollegan kanssa tehneet arvion sinun tilastasi. Nyt on sillä tavalla, että useimmat äidit tuntevat väsymystä ja riittämättömyyttä. Olisi hyvä, jos vaikka hiukan torkahtaisit siinä lattialla, niin jaksat sitten hetken kuluttua paremmin ja menet sänkyyn kunnon unille. Huomenna taas uusin voimin.

Keinulaudalla kohoaa henkilökohtaisen sairauskertomuksen yläpuolelle yhteiskunnalliseksi pamfletiksi. Se pyytää painokkaasti myötätuntoa ja inhimillisyyttä. Mielenterveyden häiriöitä voi sentään lääkitä, kunhan oikea annostus löydetään. Millä lääkittäisiin pelon ja pärjäämisen keinuttama kulttuuri?

* Lukulaite ei näytä sivunumeroita.

***

Päivi Storgård: Keinulaudalla
Kansi: Flukso
Schildts & Söderströms 2013
266 s.

Kirjahaastattelu: Ihmisläheisen scifin puolesta

J. Pekka Mäkelä

J. Pekka Mäkelä: Alas (Like 2013)

J. Pekka Mäkelän katastrofiromaani Alas kertoo yhden avaruushissin romahtamisesta viiden paikallisen silmin. Alas on toinen Mäkelän Alshain-maailmaan sijoittuva romaani, joka jatkaa siitä, mihin edellinen jäi. En ole edellistä lukenut, eikä tämä pieni puute haitannut lainkaan Alas-teoksen lukukokemusta. Joka vain petrasi loppua kohden.

Mäkelä aloittaa romaaninsa science fiction -kirjallisuudessa (tai ylipäätään kirjallisuudessa) suhteellisen harvinaisen otuksen, nimittäin yksinäisen keski-ikäisen eronneen naisen näkökulmalla. Kirjailija kertoi haastattelussa, että häntä “ylipäänsä kiehtovat kirjallisuuden hylkiöt tai sivustakatsojat, sekä yksittäisen ihmisen kokemus”. Mafalda on avaruushissituristien opas, joka kuljettaa ryhmäänsä kahdenkymmenen kilometrin korkeudessa, kun hissi alkaa huojua ja kaatua. Mafaldasta tulee sankaritar, joka yllätyksekseen pelastuu itsekin.

Kaikki hississä olleet tai kaatuvan hissin alle jääneet eivät pelastuneet. Mitä tapahtui? Sekä lukija että kirjan hahmot pyrkivät käsittämään, ymmärtämään tai kulkemaan läpi tapahtunutta katastrofia omien kokemustensa perusteella tilanteen juuri selvittyä. Romaania voisikin luonnehtia mysteeriksi tai dekkariksi.

Viisi näkökulmaa katastrofiin

Mäkelän tapa rakentaa katastrofiromaaninsa näkökulmatekniikan avulla on mielenkiintoinen ja melko lailla poikkeuksellinen SF-kirjallisuudessa. Sankarittaren lisäksi näemme tapahtumat ja niiden seuraukset, jopa mahdolliset syyt, hissillä pelastautuneen Aamin, hissin omistajan ja diktaattorin Ursana Néngin, painottomuushotelliin jumiin jääneen luennoitsija Osiemin ja 15-vuotiaan planeetan syrjäytetyn johtajasuvun jälkeläisen Wolfamin silmin.

Näkökulmat Mäkelä myöntää valinneensa fiiliksen mukaan. Oma lempparini Osiem löytyi ensimmäisenä, vaikka kirjan hahmot onkin kirjoitettu siinä järjestyksessä, kun ne kirjassa esiintyvät. Ursana aloitti “parikymppisenä friiduna”, mutta muokkautui sittemmin diktaattorimaiseksi toimitusjohtajaksi. Pakko myöntää, että enpä olisi ikinä arvannut.

– Neiti Néng, suonette minun kertoa lyhyesti, mistä tässä niin sanotussa “yhteisössä” on oikein kyse.                                                                                                                         Sanoessaan “yhteisö” hän nostaa molempia käsiään ja tekee etu- ja keskisormillaan kummallisen heiluttelueleen, kuin missäkin halvassa historiallisessa pukudraamassa.           -Olkaa hyvä vain. Minä kuuntelen. (s. 211)

Humanistista scifiä ja älykkäitä merimatoja

Kirjailijan mukaan näkökulmatekniikka on hyvin harkittua, hän nimenomaan haluaa selittää maailmaa päähenkilön luontevan maailmantuntemuksen kautta. Tällöin teokset eivät muodostu lukijalta erityistä teknistä tai tieteellistä tietämystä vaativaksi tai knoppailulla ympätyksi scifisalaatiksi. Mäkelän tasapainottelu psykologisesti uskottavan ihmiskuvauksen ja tarvittavan maailmanselityksen välillä onkin onnistunutta, vaikka maailmankuvaus painottuu ajoittain inhimillisen kustannuksella. Tämän antaa lukiessaan helposti anteeksi, sillä maailmakuvaus on erittäin mielenkiintoista ja tarkoituksenmukaista.

Sali ei ole suurensuuri, mutta painottomuudessa liikkumiseen tarvittavat tukitangot ja istuinviritykset tekevät välillä hankalaksi hahmottaa kuulijoiden reaktioita, siitäkin huolimatta että heidät on voitu sijoittaa saliin päällekäin eikä peräkkäin. Puhuja on puolipallon keskipisteessä, kuulijat ovat puolipallo hänen yllään.                                                              Tai allaan. (s. 143)

Mäkelä itse kertoo lukevansa jonkin verran yleistajuista tietokirjallisuutta kirjojensa pohjaksi.  – Jos käsittelee avaruusalusta, on hyvä olla joku haju siitä, miten avaruusalus voisi toimia. Esimerkiksi avaruushissin toiminnasta olen kuitenkin osittain valistuneen arvauksen varassa. Vastapainon tarpeellisuus tuli itselleni yllätyksenä asiaa avaruushissin rakennetta selvitellessäni, mutta toisaalta vaijerikimpun onttous on omaa keksintöäni.

Eräs mielikuvitusta hivelevä osa Alshainin maailmaa on parviälyä ilmentävä merimatolaji, joka eleli enimmäkseen veden alla olevalla planeetalla jo ennen ihmisten saapumista.  Mäkelä toteaa parviälyn olevan oma idée fixénsä, josta kerrotaan enemmän ensimmäisessä Alshain-romaanissa. Parviälystä Alas-teoksessa kertoo Osiem, joka ei ole mitenkään tämän alan asiantuntija. Tällaiset inhimillisyyttä ja inhimillisyyden rajoja, puutteita ja yksilöllisyyden vahvuuksiakin kuvaavat keikaukset ovat tälle romaanille ominaisia – ja jännitteessä nimenomaan parviälykkyyden sekä kirjailijan voimakkaasti peräänkuuluttaman solidaarisuuden kanssa.

Kirjailija myöntää erityisen suureksi vaikuttimekseen Ursula K. Le Guinin tuotannon. Matka ja matkan teko ovat tärkeitä elementtejä ja tuntemattoman paikan potentiaali kiehtoo.         – Fantasiassakin usein tehdään matka. On osa ihmistä mennä toisaalle.

J. Pekka Mäkelä: Alas
Kansi: J. Pekka Mäkelä / Tommi Tukiainen
Like 2013
314 s.

Yann Martel: Piin elämä

Yann Martelin Booker-palkittu romaani Piin elämä

© Taika. Yann Martel: Piin elämä. Kansi: Andy Bridge (Tammi 2003)

Kanadalaisen Yann Martelin kansainvälisen, Booker-palkitun läpimurtoromaanin Piin elämän kirjavaliomainen lyhennelmä voisi kuulua: intialainen teinipoika ja tiikeri matkustavat pelastusveneessä Tyynenmeren yli. Näistä lähtökohdista Martel on luonut lämminhenkisen tarinan uskomattomista ja raadollisistakin tapahtumista, joka pitää ällistyttävästi otteessaan alusta loppuun saakka. Piin elämä on puhutteleva ja koskettava lisä Homeroksen Odysseuksesta lähteneeseen haaksirikkokirjallisuuden traditioon, jossa fyysiset ja henkiset koettelemukset oudossa ympäristössä luonnon armoilla nivoutuvat saumattomasti toisiinsa filosofisiakin ulottuvuuksia tarjoten.

Piin elämän päähenkilö on intialainen Piscine Molitor Patel, jonka etunimi on peräisin pariisilaisesta uimalasta ja kutsumanimi Pii (3,14…) puolestaan omaa keksintöä, vastaliike kiusaajien keksimälle Pissille. Piin perhe omistaa eläintarhan Pondincherryssa, josta he joutuvat emigroitumaan Kanadaan vastalauseena Intian 1970-luvun sisäpolitiikalle. Uskonnoista ja eläimistä kiinnostunut Pii, perhe ja eläintarhan amerikkalaisiin eläintarhoihin myydyt eläimet lähtevät seilaamaan Tyynenmeren yli rahtilaiva Tsimtsumilla. Tsimtsumin haaksirikosta selviytyy yksi pelastusvene, jossa alkaa elämän ja kuoleman, uskon ja epätoivon, toivon ja luovuttamisen taistelu, jossa ihminen, eläimet ja ympäröivän luonnon voimat ovat yhtäaikaisesti toistensa vihollisia ja liittolaisia. Pii käy matkallaan läpi äärimmäisen kasvutarinan, jonka aikana myös lukijan epäuskon rajat haastetaan.

Haaksirikkoromaanina Piin elämä asettuu Robinson Crusoen ja Gulliverin retkien välimaastoon. Gulliverin retkien tavoin Piin elämä kommentoi nykyelämän ilmiöitä. Vahvimpana pohdinnan kohteena kirjan alussa on uskon ja tieteen, vaistomaisten tarpeiden ja kulttuurin pintasilauksen (näennäinen) ristiriita, jota Piin elämä Tsimtsumin haaksirikon jälkeen jäsentää monin tavoin tarinan kuluessa. Crusoesta poiketen Piillä vain ei ole saarta, pelkästään pelastusvene ja Perjantainakin häärii Richard Parker, 250-kiloinen bengalintiikeri.

Silminnäkijän ja omakohtaisen kokijan kertomuksesta on kuitenkin kyse: Martel rakentaa tarinaansa uskottavuutta niin reportterimaisen kirjailijakertojan kuin tarinaansa kertovan päähenkilön avulla. Piin elämässä yksinkertainen perusasetelma johtaa juonivetoisuuteen. Onneksi kirjailija luo taidokkaasti hetken ja pienten ihmeiden draamaa. Tarinan filosofiset ulottuvuudet voivat pohdituttaa pitkäänkin lukijaa, joka haluaa kirjailijan hienovaraisiin vihjeisiin tarttua, mutta juonivetoisuus antaa lukijalle vapauden valita seikkailua korostavan luennan. Valinnan vapaus ja lopun käänteet korostavat kirjan teemoja parhaalla mahdollisella tavalla.

Piin elämä on yksi uusintaensikertakirjoistani: siitä tuntuu löytyvän jotain uutta jokaisella lukukerralla. Siitä huolimatta, että poika ja tiikeri vain seilaavat meren yli. Vähintään keskikokoinen ihme on se.

***

Tällä kertaa tartuin kirjaan uudelleen Ang Leen joulun alla ensi-iltansa saavan 3D-elokuvan takia. Leffasta promotilaisuudessa näkemäni 12 minuuttia vahvistivat käsitystäni Järki ja tunteet (1995) -ohjaajan Ang Leen nerokkuudesta romaaniadaptaatioiden luojana, sillä kirjan läpitunkeva lämminhenkisyys oli tavoitettu erinomaisesti myös elokuvassa. Samalla ällistyin 3D:n käytöstä. Tekniikka on tässä elokuvassa todellakin valjastettu tarinan ja katsojan palvelukseen. Romaanin merellistä ulottuvuutta visualisoidessaan Ang Lee yhdistää parhaan avaraluontomaisen dokumentaarillisuuden ja Martelin uskomattoman kokemuksellisuuden leffakatsojan kokemuksen korottamiseksi ihailusta ihmeen puolelle.

Piin elämän ensi-ilta Suomessa on 21.12. Toivottavasti maailmanloppu tulee vasta kun olen tämän leffan katsonut. Elokuvan ansiosta Tammi on myös ottamassa lokakuussa pokkaripainoksen suomennoksesta, joten romaanin ehtii saada käsiinsä ja lukea ennen ensi-iltaa.

***

Yann Martel: Piin elämä

suom. Helene Bützow

kansi: Andy Bridge

Tammi, 2003

394 s.

***

Stilli Ang Leen elokuvasta Piin elämä

Visuaalista tunnelmointia Ang Leen elokuvasta Piin elämä. Ensi-ilta 21.12.2012. © Twentieth Century Fox.