Tag Archives: sisustus

Kirjaläppää: Kirjastoon kaipaisin enemmän

Vantaan kirjaston kesäkisa kehottaa unelmoimaan parasta kirjastoa ikinä. Jos minä saisin valita, kirjastossa olisi aivan sairaasti KIRJOJA!

Viimeksi tällä viikolla on nimittäin käynyt niin, että sitä on ikäänkuin kaivannut jotain luettavaa. Mutta mitä? Epämääräinen kaiherrus ei kerro tekijän tai kirjan nimeä, se vain vaatii… Jotain. Hyvää. Ja eikun kaiherruksen flowssa kirjastoon.

Visioni oli, että pienen metkan iltapäiväseikkailun merkeissä kirjahyllyjen seassa käyskentelisin. Tekisin ihania löytöjä: tuntemattomia suuruuksia, pieniä tarinoita, ällistyttäviä kertomuksia, huikeita visioita, lämpimiä sanoja, viileitä tuulahduksia, avartavia mielenmaisemia.

Käytännössä kuitenkin löysin vähän kirjoja, siis ihan niitä hypisteltäviä, luettavia esineitä. Ihan kuin Jari Tervo Jarrusukassa sivaltaa, kirjasto tuntuu myyvän kirjoja ulos kilohinnalla hankkiakseen…

Tyhjien hyllyjen lisäksi kirjasto loisti avaraa tilaa, itsepalvelupisteitä, tietokonepisteitä, ryhmätyöpöytiä, lukupaikkoja… Mutta ennen kaikkea arkkitehtonisesti miellyttävää tyhjää lattiaa ja kattoa. Tämän tyhjentymisen ilmiön olen havainnut monissa paikallisissa kirjastoremonteissa: hyllyistä pätkäistään yläpuolikas pois. Tämä on varmasti erinomaista esteettömyyttä ajatellen, mutta mihin ne kaikki kirjat häviävät? Pois. “Tyhjä pöytä, tyhjä mieli” sanottiin ennen vanhaan. Mitä se tyhjä kirjasto mahtaa meinata?

Lapsuuteni kirjastoista muistan parhaimpana parhautena juurikin kirjojen ylettömän runsauden. Onko mitään hienompaa, kuin viettää tuntikausia kirjojen selkiä silmäillen, hipelöiden, pläräten, makustellen? Jos on vähän kirjoja esillä, mahdollisuudet löytää sattumalta kiinnostavia teoksia pienevät dramaattisesti. Pitäisi tietää etukäteen, mitä hakee. Tietokantahaut ja luotettavat vinkkaukset nousevat arvoon arvaamattomaan, tai sitten sitä vain jumiutuu siihen tavalliselle hyllylleen. Siinä jää monikin ihastuminen väliin, jos tarjolla on vain sitä samaa kuin aina ennenkin. Jos paikalliset kirjastot edes vaihtelisivat peruskokoelmiaan keskenään…

Keskustakirjasto: havainnekuva

Keskustakirjasto: havainnekuva tulevan keskustakirjaston interiööristä. Kirjahyllyjenkin päällä voi istua! (ALA architects)

Uudesta keskustakirjastostakin on tulossa joku kansalaisten olohuone. Kuka laittais pydeen kansalaisten kirjaston?

Blogiuutiset: Tunnustuksia

A Blog with Substance

A Blog with Substance

Sain Norkulta tällaisen tunnustuksen substanssiosaamisesta noin kuukausi sitten. Hyvä, ettei tullut esimerkiksi hyvästä muistista tai ajankohtaisuudesta…

Kiitos tunnustuksesta! Ihan ensiksi haluaisin pitää pitkän puheen, joka alkaa jostain historian hämäristä ja päätyy villeihin visioihin tulevaisuudesta ikiaikaisten totuuksien kautta koukaten. Koska kirjoittamiseen on kuitenkin yhtä paljon aikaa kuin seuraavaan yösyöttöön, seuraa tunnustuksen säännöt, sankarilista ja sopivaksi katsomani määrä tunnustuksia.

Vintage books

© Taika. Kirjalöytöjä koristeellisen korallipuskan kera.

 Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita näille kahdeksalle bloggaajalle tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

Haluaisin tunnustaa seuraavat:

Reeta @ Les! Lue!
Tunnustuksia

1. Olen henkisessä kilvoittelussani joutunut tasolle, jossa opetellaan leipomaan. Perhejuhlissa on toistaiseksi tarjottu mm. liikaa vanilliinisokeria sisältänyt kermakakku ja päältä palanut piimäkakku. Kovasti ovat sukulaiset kehuneet tarjoiluja.

2. Harrastan downshiftaamista jouluasioissa. Viime jouluna kiinnitin jouluvalot nippusiteillä olkkarin vesiputkiin. Ne suloisesti valaisevat läpi vuoden. Paitsi jos ottaa stöpselin pois pistorasiasta, jolloin saa tunnelmapimeyttä.

3. Toiset naiset piilottavat kenkä- tai vaateostoksiaan mieheltään. Minä piilottelen kirjahankintojani, erityisesti kirjaston kierrätyshyllyn löytöjä. Miten niin meille ei muka tarvita kolmea uutta osaa neljännestä erilaisesta vintage-ensyklopediasta? Joitain kirjaimia puuttuu vielä kokonaan.

4. Hoidan lukemisesta ja lastenhoidosta kipeytyvää selkääni keppivoimistelulla. Keppinä toimii kahden (2) euron harjanvarsi ja urheiluareenana olohuone. Se toimiikin sellaisena erityisen hyvin nyt, kun esteettisesti miellyttävät kattokruunut joutuivat väistymään funktionaalisesti toimintakykyisten kohdevalojen tieltä.

5. Tykkään viherkasveista. Saan nauttia niiden rupsahtamisesta keskimäärin noin viiden viikon ajan. Yksi kaktus on kyllä sitkeästi seurannut jo seitsemisen (7) vuotta. Se piikittää minua silloin tällöin.

6. Hankin keittiöön valkoisilla istuintyynyillä varustetut tuolit. Lapseni 2,5 v:n lempiruoka on mikä vaan ketsupilla. Jälkkäreistä mustikkakeitto.

8. Olemme juuri nyt tilanteessa, jossa keittiö tursuaa kakkujen ja juustojen jämiä, mutta meillä ei ole mitään syötävää. Näin julmaa on vain juhlarikas joulunalusaika.

Kirjaläppää: Kirjasisustusta

Jamie Schwaberow (New York Times 17.5.2012)

Isänmaallinen stailaus, käyttöliittymä heikko. Huomatkaa erityisesti oikean laidan mustalla paperoidut kirjat. Kuva: Jamie Schwaberow, New York Times 17.5.2012. Linkki artikkeliin: http://www.nytimes.com/2012/05/17/garden/how-to-tell-if-youre-living-an-over-propped-life.html.

Käytin parisen viikkoa sitten tuntikausia järjestääkseni olohuoneen kirjahyllyt uudelleen. Meillä kun on liikaa kirjoja (poistin ainakin metrin) suhteessa hyllymetreihin ja tämä pikku hommeli on ollut tehtävälistalla jo muutosta lähtien (parisen vuotta).

Valitettavasti minulle ei jaettu organisointigeenejä samalla kun paiskattiin kirjojenkeräilyhimolla. Opiskeluaikoina ostin mukavan kokoisen kirjakaapin (ent. liinavaatekaappi), joka imee sisäänsä parhaimmillaan 3x3x120 cm kirjoja. Ja loput katolle. Onhan se vähän epäkäytännöllistä, kun kirjoja saa kaivella toisten takaa, mutta eipä tarvitse pyyhkiä pölyjä. Sittemmin meille on kotiutunut virttyneitä Lundioita “väliaikaishätäratkaisuna”.

Kirjakon kirjakaapin kapiteelin päälle mahtuu metreittäin sieviä vanhoja kirjoja

© Kirjakko. Jugendkirjakaapin (ent. liinavaatekaappi) katolle mahtuu puolisentoista metriä sieviä vanhoja kirjoja, paikoitellen jopa kolmeen riviin. Ja ylöspäinhän mahtuu vaikka kuinka…

Onneksi netti on täynnään kaikkea enemmän ja vähemmän inspiroivaa. Tai näin oletin. Googlaillessa kävi ilmi, että kirjoja käytetään sisustamisessa lähinnä  “stailaukseen”. Niistä saa vaikka mitä! Muun muassa nättejä kolmen-kymmenen kirjan kasoja vaikka lasikupuasetelmien jalustoiksi (esim. täällä). Tai niitä voi käyttää vaikka sohvapöydänjalkoina. Tai sitten on näitä “kirjahyllyjä”, joissa kirjat ovat ällistyttävässä vähemmistössä suhteessa esimerkiksi koristekynttilöhin (jos kuitenkin haluat nimenomaan tämänsorttisen kirjahyllyn, täältä löytyvät ohjeet täydellisen kirjahyllyn stailaukseen). Kaikista oudoimmilta omiin silmiini näyttävät kuitenkin ne kirjahyllyt, joissa kirjat on harmonisuuden maksimoimiseksi käännetty selkä hyllyyn päin tai paperoitu kätevästi muuhun sisustukseen sopiviksi. Sisustuksellisuuden takia mitä vaan…

Päädyin ankaran hetken pohtimisen jälkeen intuitiiviseen systeemiin, joka näin ensi kertaa artikuloituna muistuttaa Jorge Luis Borgesin (1899-1986) kiinalaista eläinten lajittelujärjestelmää:

  • Sf/fantasialempparit
  • Yleinen sf/fantasia
  • Lemppareimmat ikinä ei sf/fantasia
  • Pikkulukijan saavuttamattomiin laitettavat
  • Lastenkirjat
  • Vähän isommille lapsille tarkoitetut
  • Kermansävyiset klassikot
  • Muut klassikot
  • Muihin kategorioihin sopimattomat
  • Ne, jotka tungetaan kirjakaappiin
  • Sievät vanhat kirjat, jotka pääsevät näytille kirjakaapin päälle

Kirjahyllyillä vähemmän kiinnostavat takariviin, enemmän kiinnostavat eturiviin ja eturivin säätö jonkinlaisiin värillisiin jatkumoihin ihan vain visuaalisen miellyttävyyden takia. Paitsi kirjakaapin päällä koon perusteella antiikkisen esikuvan mukaan.

Melko hyvin tämä setti on toiminut käytännössä: löydän tarvitsemani kirjat suurin piirtein näkömuistin perusteella. Mies ymmärtää luokituksen päälle suhteellisen hyvin, koska käyttää lähinnä kategorioita 1-3. Lapsi ylettää omiin suosikkeihinsa kohtuullisin ponnistuksin (pitää jotain pientä haastetta olla, että kiinnostus säilyy).

Kermanväriset klassikot sisustuksellisesti järjestettynä

© Kirjakko. Kermansävyinen klassikkokirjahyllyni. Joka pursuilee ylitsevuotavasti jo nyt.

Perusongelmana on edelleen tämän ihan henkilökohtaisista syistä johtuva. Mihin ne uudet hankinnat mahdutetaan? Kermansävyisiä klassikoita ei mahdu tähän talouteen enää senttiäkään. Pitääkö keskittyä vihreisiin kirjoihin, vihreisiin mahtuu vielä ainakin kolme senttiä?

Kirjaläppää: hamstraus

Kirsi pohtii kirjanurkassa kirjahamstrausta. Miksi tyypit hamstraavat kirjoja, etenkin kun nykyään on jo niin paljon luettavaa sähköisesti saatavilla?

Tämä on meillä kotona kestosuosittu aihe: mieheni vetoaa turvallisuus- ja järkisyihin perustellessaan, miksi minun pitäisi taas kerran käydä läpi “tarpeettomat” (?) ja “turhat” (??) kirjat ja heittää ne kierrätykseen. Minä myöntelen ja onnistun kauhean pohtimisen jälkeen viemään jonkin yhdistyksen vuosikirjan viime vuosituhannelta kirjaston kierrätyshyllyyn. Ehdin tuntea suurta onnistumisen riemua noin varaslähdön ajan ennen kuin bongaan siitä samaisesta hyllystä esimerkiksi Don Quijoten kolmen pokkarin painoksen ja iskemättömän Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Jotka on toki pakko kotiuttaa, koska toinen on klassikko uniluettavassa formaatissa ja toinen roikkunut lukulistallani vuosia.

Siis periaatteessa mulla on ollut kestoprojektina viedä ulos vähintään yhtä monta kirjaa kuin tuon sisään. Kirjahyllyt eivät vaan riitä, vaikka kirjoja tunkisi kolmeen riviin, eikä lisää hyllyjä mahdu (tai kannata taaperotalouteen hankkia, turvallisuussyistä). Huonot kirjat pystynkin helposti kierrättämään: jos sitä ei viitsi lukea loppuun tai kaipaa luettuaan, sitä ei tule kaipaamaan. Kavereille “lainaamalla” on helppo päästä eroon sellaisista, joita ei enää lue, mutta joita ei hennoisi heittää yksin kylmään maailmaan. Tietääpähän sitten, mistä sen voi saada jos joskus hamassa tulevaisuudessa tarvitsee (kannattaa valita kaverinsa huolella).

Ja lasten- ja nuortenkirjat, niitä nyt ei voi heittää ulos, kun lapsi oppii muutaman vuoden sisään itse lukemaan… Sitäpaitsi meillä luetaan iltasatuja pitkin päivää, joten näille nyt ainakin on kestokäyttöä. Askartelukirjat ovat tärkeitä myös, sillä ihan kohta lapsi a) oppii käyttämään saksia ja b) alkaa mankumaan, että sillä on tylsää, keksitään jotain tekemistä (lukeminen ei ole tekemistä).

Mulla koko kirjojen keräily kulminoituu ensisijaisesti lukukokemuksien keräilyyn. Kirja esineenä on mukava muisto tai haave, joka pelkällä olemassaolollaan tuottaa onnellisia ajatuksia ja tunnetiloja. E-kirjoihin ei pysty samalla tavalla kiintymään. Kirjahylly on minulle identiteetin rakentamisen väline siinä missä valokuvat ovat visuaalisesti suuntautuneille: suuri osa minuuttani perustuu sille, mitä olen lukenut.

Toki nätit kirjat ovat nättejä ja saatan hyvinkin kerätä antikvariaatista mukaan sievän vanhan opuksen ihan ulkonäön perusteella. Sketsikkäin löytöni ikinä löytyi vuosituhannen alussa kirjamessuilta: sikarinhajuinen Peer Gynt-pokkari (WSOY, 1949), joka on leimattu arvostelukappaleeksi. Ja jonka sivuja ei ole koskaan avattu. Että on sitten jäänyt se Peer Gynt lukematta minultakin.

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=dRpzxKsSEZg&feature=related]

 

Mafran palatsin kirjasto

Mafran palatsin kirjasto, Mafra, Portugali, © Kirjakko

Kirjasto taannoiselta Portugalin lomamatkalta. Tällainen mafralaistyyppinen kelpaisi minullekin, en edes tarvitsisi sitä muuta tönöä siihen ympärille. Vedenkeitin ja teehylly vain eteisen puolelle ja sänky satunnaiseen alkoviin. Ei kyllä toimi lapsiperheellisen kokonaisvaltaiseksi asumisratkaisuksi…

Lordi Byron käväisi myös Portugalissa aikoinaan. Kerrotaan tarinaa, että hän oli valittanut eräälle Mafran palatsin munkille palatsin olevan turhan pompöösi. Munkki oli vastineeksi kysäissyt, että “oletteko Englannissa lainkaan kiinnostuneita kirjoista?”.

Viikon lopulla jälleen kirja-arvostelujen parissa.