Tag Archives: suomettuminen

Kirjaläppää: Kirjallisuus suomettumassa?

Helsingin kirjamessut julkisti eilen vuoden 2015 teemamaan. Se on Venäjä.

Mikään aiempi teemamaavalinta tuskin on aiheuttanut yhtä paljon ristiriitaisia tunteita. Jos teemamaan valinnan oli tarkoitus aiheuttaa pöhinää ja keskustelua sosiaalisessa mediassa, Helsingin kirjamessut onnistuivat loistavasti.

Kirjasfääri lähetti lausuntopyyntöjä usealle Venäjän (kirjallisuuden) asiantuntijalle. Ainoastaan Johan Bäckman (dosentti, Venäjän strategisten tutkimusten instituutin (RISI) Pohjois-Euroopan edustaja) vastasi. Bäckman kertoo, että hänelle on myönnetty Venäjän kirjailijaliiton Pohjantähti-kirjallisuuspalkinto ja Pietarin kaupungin Marsalkka Govorovin kirjallisuuspalkinto.

Lermontov SanajevKlassikoista nykykirjallisuuteen

Kukaan tuskin kiistänee, että Venäjä on suuri kirjallisuusmaa. Venäläiset klassikot ovat Suomessa edelleen arvostettuja ja luettuja, esimerkiksi tänä vuonna ilmestyi Martti Anhavan suomentama Karamazovin veljekset.

Venäjän nykykirjallisuus on heikommin tunnettua. Itse olen tutustunut viimeisen vuoden aikana Sergei Lukjanenkon Yöpartio-vampyyrispefisarjaan ja Pavel Sanajevin ahdistavaan, mutta eläväiseen lähihistorialliseen kasvutarinaan Haudatkaa minut jalkalistan taakse. Molemmissa voisi tulkita niin poliittisia kannanottoja kuin yhteiskunnallista kritiikkiä.

Bäckman pitää kuitenkin suomalaista kirjallisuutta huomattavasti politisoituneempana kuin venäläistä.

“Suurin osa siitä, mikä meillä esitetään venäläisenä kirjallisuutena tai runoutena, on erityisten russofobisten asiamiesten väärentämää.[…] Monet venäläisen kirjallisuuden suomennokset ovat usein huonoja tai kummallisia, kömpelöitä tai epämiellyttäviä[…]”

Siksi hän ei mielellään suosittele venäläistä kirjallisuutta suomenkielisille lukijoille, vaan uskoo kirjallisuuden kyllä löytävän lukijansa.

“Kyllä ihmiset aina osaavat käyttää omia aivojaan ja etenkin nettiä. Mutta voisin mainita, että yksi omista lempikirjailijostani on neuvostolainen sotakirjailija Emanuel Kazakevich, jonka teoksia on suomennettukin paljon.”

Toiveissa onkin, että kirjamessuilla esiteltäisiin laaja kattaus nimenomaan nykykirjallisuutta ja ääneen pääsisivät itse kirjailijat. Vaikeus vain on arvioida, kuka on venäläinen.

Saammeko paikalle esimerkiksi moldovalaisen humoristin Vladimir Lortšenkovin, saksalaisen emigranttikirjailijan Wladimir Kamirerin tai venäläishallintoa kritisoivan Ljudmila Ulitskajan? Meneekö venäläisyyden raja maantieteessä, nykyisessä tai menneessä? Vai meneekö se myyttisessä henkisessä venäläisyydessä?

Teksti ei ole tulkinta

Suomessa on viime vuosina surtu julkisesti kotimaisen kirjallisuuden tilaa ja tasoa. Toisaalta Vanja-eno pyörii tällä hetkellä sekä Kansallis- että Helsingin kaupunginteatterissa. Kirjallisuus ei kuitenkaan ole pelkkää painettua tai esitettyä tekstiä, vaan siihen liittyy olennaisesti vastaanottajan tulkinta, joka kumpuaa arvoista ja kulttuurista.

Tässä suhteessa Venäjän valinta teemamaaksi puoltaa paikkansa erinomaisesti, kuten Bäckman esimerkeillään valottaa:

“Tänä vuonna Venäjällä on kovasti nostettu esiin Solzhenitsyniä, jota on esitelty paljon televisiossakin. Pietarin Dostojevski-museossa on meneillään näyttely Dostojevskin ja Solzhenitsynin tuotannon yhtäläisyyksistä.[…]

Solzhenitsyn on suosittu myös siksi, että hän katsoo ns. Ukrainan kuuluvan Venäjään.[…]

On hauskaa, että myös Suomessa on nyt korostettu Solzhenitsyniä, Sofi Oksanenhan kustansi “Vankileirien saariston” uudelleen[…]

Mutta samaan aikaan Venäjällä “Vankileirien saaristoa” siteerataan nyt todisteena siitä, että Ukraina on osa Venäjää. Venäjällä muuten Putinin aloitteesta julkaistiin hiljattain uusi oppikirjakäyttöön lyhennetty laitos “Vankileirien saaristosta”, Solzhenitsynin lesken hyväksymänä.[…]”

Näin erilaiset tulkinnat Vankileirien saaristosta yllättävät, sillä Oksanen ei ole tullut tunnetuksi nyky-Venäjän ystävänä. Epäilemättä uudistetun ja alkuperäisten teoksen vertailu veisi lähemmäksi paitsi venäläistä ajattelutapaa, myös kertoisi nykyvenäläisestä ajatuksenkulusta, näin Helsingin yliopiston Venäjän kielen ja kulttuurin professoria Tomi Huttusta parafraseeratakseni. (Ks. http://blogs.helsinki.fi/nykykielet/2014/12/01/venaja-kirjamessut-2015/)

Lermontov Sanajev 2Kohteena suomettuneisuus

Sosiaalisen median kirjallisuuskeskusteluissa on nähty suomettumisen uhkaavan, kun Venäjä on teemamaana. Toisaalta monet ovat muistuttaneet, että haluttaisiinko Venäjällä jo vaiennetut yhteiskuntakriittiset kirjailijat vaientaa myös Suomessa. Tätä perusristiriitaa on vaikea ratkaista mutuhutussa ansiotuneen kirjabloggaajankaan.

Bäckman pohtii tilannetta molemmista näkökulmista:

“[…] Venäjällä on valtava määrä erilaista kirjallisuutta, erilaisia lahjakkaita kirjailijoita, siellä julkaistaan paljon eri tyyppistä ja tyylistä laadukasta kirjallisuutta erilaisista näkökulmista. Tällainen moninaisuus ja sananvapaus on tietysti suomalaisille melko tuntematonta, mutta se on suuri rikkaus ja voisi rikastuttaa suomalaistakin kulttuuria.[…]

Venäjä kirjamessujen teemamaana kertoo varmasti Suomen ja Venäjän suhteiden lähentymisestä, onhan järjestelyissä mukana myös Venäjän suurlähetystö. Muutoinkin Ukrainan kriisi tuntuu lähentäneen Suomea Venäjään, koska meillä on aina ollut hyvät suhteet itänaapuriin sotien jälkeen. Olemme edelleen Paasikivi-Kekkosen hyväksi koetulla luottamuksen ja hyvän naapuruuden linjalla.

Tällainen Venäjän nostaminen Suomen suurimman kirjallisuustapahtuman teemamaaksi kertoo juuri tästä.[…]

Viimeksi eilen Niinistö radiossa piti hyviä suhteita Venäjään tärkeänä turvallisuutemme peruspilarina, ja heti sen jälkeen tuli tämä uutinen.”

Tuleekin olemaan huomattavasti tavanomaista mielenkiintoisempaa seurata, keitä kirjailijoita kirjamessujen lavalle asti pääsee. Onko havaittavissa hyvien suhteiden ylläpitoa enemmän kuin monipuolista, moniäänistä kauno- ja tietokirjallisuuden esiinmarssia?

Kirjallisuuden avulla voidaan tulkita maailmaa monin tavoin. Kirjamessujen tulkinta tulee näyttämään kävijöille erään tulkinnan venäläisestä kirjallisuudesta. Lisäksi sen avulla voidaan peilata, mitä ajattelemme oman kirjallisuutemme asemasta – omasta asemastamme – suhteessa venäläiseen kirjallisuuteen – ja Venäjään.