Tag Archives: uutinen

Sähkeuutiset suoraan Hugosta

SF-fandomissa kiehuu edelleen. Viime aikoina on tapahtunut mm. seuraavaa:

Lisäksi on havaittu hurjat määrät kaikenlaista spekulointia ja salaliittoteorioita palkintojen tiimoilta. File 770 yrittää pysytellä ajan tasalla Hugo-uutisoinnissa.

Kirjaläppää: Inhoa ja pelkoa Kouvolassa

Eilen juhlimme Emmi Itärannan Teemestarin kirjan nimitystä Arthur C. Clarke -palkintoehdokkaaksi. Nyt häpeämme, että Suomessa vähintään nimellisesti majaileva setämiesoikeistokonservatiivinen Castalia House -kustantamo on kaapannut Hugo-ehdokaslistan.

Kuvan nebula ei liity tapaukseen. NGC 2174 ©STScl

Miksi tämä on kamalaa?

No siksi, että Hugo-palkinto – jo Hugo-ehdokkuus – on perinteisesti ollut tae teoksen laadusta. Hugo-palkinnot ovat menneet aivan mielettömän päheille teoksille, joista on tullut sittemmin rakastettuja klassikkoja. Tämä johtuu siitä, että teoksia ovat ehdokkaiksi nimenneet ja palkinnoille äänestäneet todelliset sf-fanit, jotka tuntevat lajityypin teoksia laajasti.

Tällä kertaa ehdokkaita ovat nimenneet internetistä värvätyt tyypit, joille on uskoteltu, että on aika ottaa Hugo-palkinnot takaisin konservatiivien haltuun. Tyyppejä on värvätty muun muassa GamerGaten parista vetoamalla naisvihaan. Värvätyt ovat äänestäneet esitettyä listaa.

Niinpä vuoden 2015 Hugo-palkinnoille on ehdolla kymmenisen Castalia House-kustantamon julkaisemaa tai kustantamon listalla olevan kirjoittajan teosta.

Kyllä varmasti nostaa minkä tahansa kustantamon uskottavuutta laatukirjojen tuottajana se, että ainoa tapa, jolla kustantamon teokset nousevat millekään ehdokaslistalle on se, että kustantamo tekaisee oman listan ja värvää lauman satunnaisia internet-trolleja äänestämään sitä.

Mitä tämä tarkoittaa?

No se tarkoittaa sitä, että jollain taholla on rutkasti pyrkimystä viedä scifi takaisin menneisyyteen. Mikä on kyllä erittäin innovatiivinen ajatus, sillä scifihän on erityisesti se kirjallisuudenlaji, joka on tunnettu konservatiivisen pysähtyneisyyden ylimpänä linnakkeena.

Se tarkoittaa sitä, että useissa kategorioissa ei Hugo-palkintoa ehkä tänä vuonna jaeta lainkaan. Jotta voitaisiin suojella palkinnon uskottavuutta.

Se tarkoittaa myös sitä, että monet vuoden listalla olevat saattavat leimautua täysin väärin, esimerkiksi fanitaide-ehdokkaana oleva Ninni Aalto (jonka blogiin voi tutustua täällä).

Samalla se saattaa tarkoittaa sitä, että Helsingin vuoden 2017 WorldCon -ehdokkuus on vaarassa. Koska kyseisen ääliöinnin suorittanut kustantamo esiintyy suomalaisena, on mahdollista, että ihmiset maailmassa tulkitsevat sen edustavan jotenkin tyypillistä suomalaista asennetta, mielipidettä tai toimintaa.

Vaikka oikeasti ei edusta.

Lisää aiheesta:

http://www.slate.com/blogs/browbeat/2015/04/08/_2015_hugo_awards_how_the_sad_and_rabid_puppies_took_over_the_sci_fi_nominations.html

http://www.dailydot.com/geek/hugo-award-nominees-sad-puppies/

Lisätty 10.4.2015 23:27: http://gawker.com/how-gamergate-radicals-seized-sci-fis-most-prestigious-1696731611

Kari Hotakainen Kirjan ja ruusun päivän kirjailija

Kari Hotakainen: KantajaKirjan ja ruusun päivän kaupanpäälliskirjana on tänä vuonna Kari Hotakaisen uutuusteos Kantaja.

Teos kertoo filosofian maisterista, joka hautausmaan puistotyöntekijänä alkaa pohtia elämän polkuja; omiaan sekä työssään kohtaamien vainajien. Teoksessa yhdistyvät ihmisen yksinäisyyden vakavuus ja vilpittömyyden tuottama koominen pakkomielteisyys.

– Tarinassani kietoutuvat toisiinsa yksinäisyys, elämänvalinnat ja rakkaus, vienosti kalmantuoksuisella tavalla. Vakavillakin aiheilla on aina koominen puolensa, muistuttaa Hotakainen.

Teos on saatavilla ainoastaan kolmen päivän ajan Kirjan ja ruusun päivästä 23.4. alkaen. Sitä ei voi ostaa, vaan sen saa ainoastaan vähintään 15 euron kirjaostoksen kaupanpäällisenä.

Unesco julisti Kirjan ja ruusun päivän Maailman kirjan ja tekijäoikeuden päiväksi vuonna 1995. 1900-luvun alussa syntyneen teemapäivän alkuperäisenä ajatuksena oli, että miehet ostaisivat naisille ruusuja ja naiset miehille kirjoja.

Kirjasfääri suosittaa painokkaasti, että kirjan kylkiäisiksi ostetaan ruusu tai toisinpäin lahjan saajan sukupuolesta riippumatta.

Kirjaläppää: E-kirja ei ole kirja

Tuoreen uutisen mukaan EU:n tuomioistuin on päättänyt, että e-kirjat eivät ole kirjoja, ainakaan mitä arvonlisäveroon tulee. Ranska ja Luxemburg joutuvat nostamaan e-kirjojen arvonlisäveron huojennetusta, kirjoille tarkoitutusta veroprosentista yleiseen arvonlisäveroprosenttiin.

Tätä käsittämätöntä päätöstä perustellaan sillä, että e-kirja ei ole kirja, vaan palvelu. Jotta e-kirja pääsisi huojennettuun kirjan arvonlisäkategoriaan, se pitäisi tarjoilla ostajalle fyysisesti kirjan muodossa.

Nyt tekisi melkein mieleni selvittää, mistä johtuu EU-tuomioistuimen ajatusloikka, jossa e-kirjan päätellään palveluksi, eikä teokseksi? Johtuuko se siitä, että e-kirja lisensoidaan ostajalle, mutta pysyy kuitenkin palveluntarjoajan omistuksessa? Koska jos johtuu, niin vähän äkkiä muutosta e-kirjojen lisensointisoppareihin, että saamme myös e-kirjat kirja-alvin piiriin.

Yst. terv. nim. “Hyvää maailman kirjapäivää vaan teillekin”

MUOKS 13.30: Alustavien tietojen mukaan kyseinen päätös johtuu EU-direktiivistä. Direktiivin muutos vaatisi Euroopan neuvoston ja/tai Euroopan parlamentin toimia. Eli vaikka siellä tänään tajuttaisiin Euroopan e-kirjakaupan kutistuvan Amazonin rellestäessä, niin ei vuosikausiin tapahtuisi mitään kuitenkaan.

Kyseinen direktiivi http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX:32006L0112 ja muutos koskien alennettuja arvonlisäkantoja, sis myös kirjat: http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/HTML/?uri=CELEX%3A32009L0047&from=FR

Kirjaläppää: Lyttäys on niin passé

Jaoimme eilen keskustan Suomalaisessa kirjakaupassa Blogistanian kirjapalkinnot 2014 (linkistä kuvia ja Liisan rapsa tilaisuudesta) eli rakkautta ja fanitusta kirjailijoille ja ihanille kirjoille. Vähänkö sekosin sanoissani useampaan otteeseen tilaisuudessa, kun kirjailijat <3 <3 <3.

Taas hävettää

Aina kirjailijoita tavatessa lyö lävitse järisyttävä kiitollisuuden hyöky. Mikä nostattaa sieluni pohjamudista omantunnon eleitä, jotka puolestaan veivaavat esiin rippusen syyllisyyttä ja rutkasti häpeää. “Ei pitäisi lytätä,” on tämän prosessin lopputulema ihan joka kerta. Vaikka yliopiston kritiikki-, semiotiikka- ja muilla kirjallisuuskursseilla -90-luvulla aina painotettiin, että kirjailijalla ei oikeastaan ole mitään tekemistä teoksen tai ainakaan teoksen tulkinnan kanssa, kyllä kirjailijan kohtaamisessa tulee aina hieman sellainen olo, että luultavasti ehkä onkin.

Kirjailija Anne Leinonen valottaa tilannetta kirjailijan näkökulmasta.

Kirjailijan Hevonpaskabingo

© Anne Leinonen

Onneksi ei ole tullut lytättyä eilen kohdattuja kirjailijoita. Vähän mietityttää, että pitäisikö vastaisuudessa pyrkiä arvioimaan niin, ettei tarvitsisi tulevissa kirjatilaisuuksissa heittää omaa bingoa siitä, keitä kaikkia kirjailijoita pitää väistellä. Vai pitäisikö vain kehittää muistisääntöjä siitä, keneltä kaikilta tulee tavattaessa pyrkiä pyytelemään anteeksi mopon satunnaista, mutta railakakasta keulimista?

Vai pitäisikö vain harrastaa kirjoista kirjoittamista jatkossakin oma persoona likoon laittaen?  Jos vaikka oppisi nukkumaan yön yli ennen tekstin julkaisemista, niin voisi ne raadollisimmat tunnekuohut piilottaa näennäisobjektiivisten sanankäänteiden alle.

Innostuneet kehut eiliseltä

Anni Kytömäki palkittiin Blogistanian Finlandialla teoksestaan Kultarinta, joka vie lukijan valtaisien metsäelämysten syleilyyn ihan omasta nojatuolista poistumatta. Mikä parasta, seuraava teos on jo kirjoituksen alla.

Kate Atkinsonin Elämä elämältä palkittiin Globalialla, jonka tuli noutamaan romaanin kääntäjä Kaisa Kattelus. Kuulkaa ei olisi tätä teosta suomennettu, jos ei olisi kääntäjä ehdottanut suomentamista kustantamolle – ja samalla vaivalla kun kustantamo hankki tämän kirjan käännösoikeudet, se hankki kaikki Atkinsonin suomentamattomat.

Lasten- ja nuortenkirjapalkinnon voitti esikoiskirjailija Jenna Kostet teoksellaan Lautturi, joka sopii aikuistenkin luettavaksi. Suomalaisesta mytologiasta ammentava teos on kirjoitettu paranormaalin romanssin tapaan – mutta erittäin, erittäin mukaansatempaavasti ja fiksusti. Teemoina kalvava ulkopuolisuuden tunne ja toisen ihmisen ja yhteenkuuluvuuden kaipuu. Seuraava teos tulee jo ensi syksynä, joten tässä voi melkein  henkeä pidätellen odottaa, miten Kostet onnistuu aikuisten romaanilla.

Blogistanian Tieto -palkinnon voitti Minna Maijala Minna Canth -elämäkerrallaan Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth. Minna ei valitettavasti päässyt itse paikalle, mutta lähetti kuitenkin lämminhenkisen viestin kustannustoimittajan mukana.

Lämpimät kiitokset Kirsin Book Club -blogin Kirsille eilisen tilaisuuden käytännön järjestelyjen hoitamisesta.

Kirjaläppää: Kirjallisuus suomettumassa?

Helsingin kirjamessut julkisti eilen vuoden 2015 teemamaan. Se on Venäjä.

Mikään aiempi teemamaavalinta tuskin on aiheuttanut yhtä paljon ristiriitaisia tunteita. Jos teemamaan valinnan oli tarkoitus aiheuttaa pöhinää ja keskustelua sosiaalisessa mediassa, Helsingin kirjamessut onnistuivat loistavasti.

Kirjasfääri lähetti lausuntopyyntöjä usealle Venäjän (kirjallisuuden) asiantuntijalle. Ainoastaan Johan Bäckman (dosentti, Venäjän strategisten tutkimusten instituutin (RISI) Pohjois-Euroopan edustaja) vastasi. Bäckman kertoo, että hänelle on myönnetty Venäjän kirjailijaliiton Pohjantähti-kirjallisuuspalkinto ja Pietarin kaupungin Marsalkka Govorovin kirjallisuuspalkinto.

Lermontov SanajevKlassikoista nykykirjallisuuteen

Kukaan tuskin kiistänee, että Venäjä on suuri kirjallisuusmaa. Venäläiset klassikot ovat Suomessa edelleen arvostettuja ja luettuja, esimerkiksi tänä vuonna ilmestyi Martti Anhavan suomentama Karamazovin veljekset.

Venäjän nykykirjallisuus on heikommin tunnettua. Itse olen tutustunut viimeisen vuoden aikana Sergei Lukjanenkon Yöpartio-vampyyrispefisarjaan ja Pavel Sanajevin ahdistavaan, mutta eläväiseen lähihistorialliseen kasvutarinaan Haudatkaa minut jalkalistan taakse. Molemmissa voisi tulkita niin poliittisia kannanottoja kuin yhteiskunnallista kritiikkiä.

Bäckman pitää kuitenkin suomalaista kirjallisuutta huomattavasti politisoituneempana kuin venäläistä.

“Suurin osa siitä, mikä meillä esitetään venäläisenä kirjallisuutena tai runoutena, on erityisten russofobisten asiamiesten väärentämää.[…] Monet venäläisen kirjallisuuden suomennokset ovat usein huonoja tai kummallisia, kömpelöitä tai epämiellyttäviä[…]”

Siksi hän ei mielellään suosittele venäläistä kirjallisuutta suomenkielisille lukijoille, vaan uskoo kirjallisuuden kyllä löytävän lukijansa.

“Kyllä ihmiset aina osaavat käyttää omia aivojaan ja etenkin nettiä. Mutta voisin mainita, että yksi omista lempikirjailijostani on neuvostolainen sotakirjailija Emanuel Kazakevich, jonka teoksia on suomennettukin paljon.”

Toiveissa onkin, että kirjamessuilla esiteltäisiin laaja kattaus nimenomaan nykykirjallisuutta ja ääneen pääsisivät itse kirjailijat. Vaikeus vain on arvioida, kuka on venäläinen.

Saammeko paikalle esimerkiksi moldovalaisen humoristin Vladimir Lortšenkovin, saksalaisen emigranttikirjailijan Wladimir Kamirerin tai venäläishallintoa kritisoivan Ljudmila Ulitskajan? Meneekö venäläisyyden raja maantieteessä, nykyisessä tai menneessä? Vai meneekö se myyttisessä henkisessä venäläisyydessä?

Teksti ei ole tulkinta

Suomessa on viime vuosina surtu julkisesti kotimaisen kirjallisuuden tilaa ja tasoa. Toisaalta Vanja-eno pyörii tällä hetkellä sekä Kansallis- että Helsingin kaupunginteatterissa. Kirjallisuus ei kuitenkaan ole pelkkää painettua tai esitettyä tekstiä, vaan siihen liittyy olennaisesti vastaanottajan tulkinta, joka kumpuaa arvoista ja kulttuurista.

Tässä suhteessa Venäjän valinta teemamaaksi puoltaa paikkansa erinomaisesti, kuten Bäckman esimerkeillään valottaa:

“Tänä vuonna Venäjällä on kovasti nostettu esiin Solzhenitsyniä, jota on esitelty paljon televisiossakin. Pietarin Dostojevski-museossa on meneillään näyttely Dostojevskin ja Solzhenitsynin tuotannon yhtäläisyyksistä.[…]

Solzhenitsyn on suosittu myös siksi, että hän katsoo ns. Ukrainan kuuluvan Venäjään.[…]

On hauskaa, että myös Suomessa on nyt korostettu Solzhenitsyniä, Sofi Oksanenhan kustansi “Vankileirien saariston” uudelleen[…]

Mutta samaan aikaan Venäjällä “Vankileirien saaristoa” siteerataan nyt todisteena siitä, että Ukraina on osa Venäjää. Venäjällä muuten Putinin aloitteesta julkaistiin hiljattain uusi oppikirjakäyttöön lyhennetty laitos “Vankileirien saaristosta”, Solzhenitsynin lesken hyväksymänä.[…]”

Näin erilaiset tulkinnat Vankileirien saaristosta yllättävät, sillä Oksanen ei ole tullut tunnetuksi nyky-Venäjän ystävänä. Epäilemättä uudistetun ja alkuperäisten teoksen vertailu veisi lähemmäksi paitsi venäläistä ajattelutapaa, myös kertoisi nykyvenäläisestä ajatuksenkulusta, näin Helsingin yliopiston Venäjän kielen ja kulttuurin professoria Tomi Huttusta parafraseeratakseni. (Ks. http://blogs.helsinki.fi/nykykielet/2014/12/01/venaja-kirjamessut-2015/)

Lermontov Sanajev 2Kohteena suomettuneisuus

Sosiaalisen median kirjallisuuskeskusteluissa on nähty suomettumisen uhkaavan, kun Venäjä on teemamaana. Toisaalta monet ovat muistuttaneet, että haluttaisiinko Venäjällä jo vaiennetut yhteiskuntakriittiset kirjailijat vaientaa myös Suomessa. Tätä perusristiriitaa on vaikea ratkaista mutuhutussa ansiotuneen kirjabloggaajankaan.

Bäckman pohtii tilannetta molemmista näkökulmista:

“[…] Venäjällä on valtava määrä erilaista kirjallisuutta, erilaisia lahjakkaita kirjailijoita, siellä julkaistaan paljon eri tyyppistä ja tyylistä laadukasta kirjallisuutta erilaisista näkökulmista. Tällainen moninaisuus ja sananvapaus on tietysti suomalaisille melko tuntematonta, mutta se on suuri rikkaus ja voisi rikastuttaa suomalaistakin kulttuuria.[…]

Venäjä kirjamessujen teemamaana kertoo varmasti Suomen ja Venäjän suhteiden lähentymisestä, onhan järjestelyissä mukana myös Venäjän suurlähetystö. Muutoinkin Ukrainan kriisi tuntuu lähentäneen Suomea Venäjään, koska meillä on aina ollut hyvät suhteet itänaapuriin sotien jälkeen. Olemme edelleen Paasikivi-Kekkosen hyväksi koetulla luottamuksen ja hyvän naapuruuden linjalla.

Tällainen Venäjän nostaminen Suomen suurimman kirjallisuustapahtuman teemamaaksi kertoo juuri tästä.[…]

Viimeksi eilen Niinistö radiossa piti hyviä suhteita Venäjään tärkeänä turvallisuutemme peruspilarina, ja heti sen jälkeen tuli tämä uutinen.”

Tuleekin olemaan huomattavasti tavanomaista mielenkiintoisempaa seurata, keitä kirjailijoita kirjamessujen lavalle asti pääsee. Onko havaittavissa hyvien suhteiden ylläpitoa enemmän kuin monipuolista, moniäänistä kauno- ja tietokirjallisuuden esiinmarssia?

Kirjallisuuden avulla voidaan tulkita maailmaa monin tavoin. Kirjamessujen tulkinta tulee näyttämään kävijöille erään tulkinnan venäläisestä kirjallisuudesta. Lisäksi sen avulla voidaan peilata, mitä ajattelemme oman kirjallisuutemme asemasta – omasta asemastamme – suhteessa venäläiseen kirjallisuuteen – ja Venäjään.

Ensimmäinen Finlandia-skandaali pöhisee jo!

Tällä viikolla on kaikilla Finlandia-palkintokyttääjillä erityiset onnenpäivät. Tänään julkaistiin Tieto-Finlandia-ehdokkaat, huomenna tänään julkaistiin julkaistaan Finlandia Junior -ehdokkaat. Ensi viikolla on sitten varsinaisten aikuisten oikeiden Finlandia-palkintojen vuoro.

HS aiheuttaa Finlandia-kohun

Tieto-Finlandia-ehdokkaiden julkaiseminen ei aiheuttanut erityistä kohua. Nimittäin kaikki ehdokkaat ovat erittäin hyviä. Sen sijaan hieman ylimääräistä sydämentykytystä koettiin vähintään palkintolautakunnassa ja Helsingin Sanomissa, jossa pääsi jo valmiiksi kirjoitettu Finlandia Junior -juttu lirahtamaan julkisuuteen tänään kello 10.15.

Kuvankaappaus 2014-11-5 kello 11.11.34 AMAntti Majander pahoittelee

“Ihan selkeä mokahan tässä on tapahtunut. Pahoittelut”, aloittaa Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esimies Antti Majander. “Online-toimituksessa on ollut valmiina sekä tänään että huomenna julkaistava Finlandia-juttu ja on tapahtunut inhimillinen virhe.”

Majander muistelee, ettei sähköisen median aikana ole Hesarissa vastaavaa sattunut. Printtimedian aikaan on käynyt joskus niin, että palkintouutinen on julkaistu aamun lehdessä, vaikka palkintojen jako on tapahtunut vasta illalla, muttei koskaan Finlandia-palkinnon kohdalla. Sähköisen median hyvänä puolena Majander pitää sitä, että uutinen voidaan vetää takaisin heti kun virhe huomataan.

Suomen kirjasäätiö pahoittelee

Finlandia-palkinnon jaosta vastaa Suomen kirjasäätiö. Säätiön asiamies Sakari Laiho pitää surullisena, ettei embargo* tällä kertaa pitänyt.

“Muistan tällaista käyneen joskus aiemminkin. Esimerkiksi joskus on julkaistu mainos niin, että voittaja selviää, tai kirjakaupoissa on tehty voittajakirjalle ikkunateippaukset etukäteen.”

Säätiö ilmoittaa palkinnoista kustantamoille muutamaa päivää ennen ehdokkaiden julkistamista. Niinpä tälläkään kertaa eivät palkintoehdokkaat saaneet tietää ehdokkuudestaan lehteä lukemalla. Ehdokasasettelu pysyykin salaisuutena h-hetkeen saakka vain heille, jotka eivät tällä kerralla voittaneet.

Finlandia-palkinnolla on säihkettä

“Yllätysmomentti on tärkeä osa Finlandia-palkintojen säihkettä”, kertoo Laiho. Yllätyksellisyys auttaa luomaan odotusta ja jännitystä kirjallisuutta kohtaan. Myös Majander katsoo, ettei palkintouutisista olisi missään määrin järkevää tehdä kilpajuoksua. Hesari vetikin uutisensa peiton alle vielä yhdeksi yöksi.

Finlandia Junior -palkintoehdokkaat julkaistaan huomenna 10.00.

***

* Embargo on herrasmiessopimus siitä, että tiedotettu uutinen julkaistaan vasta tiettynä ajankohtana.

Tammen tuoreessa blogikirjassa virheellistä tietoa

Historioitsija Kaisa Kyläkosken havaitsemat virheet Miki Toikkasen ja Noora Kanasen Blog by the Book –teoksen (suom. esim. “Säännönmukaista bloggausta”) ovat johtaneet kustannusyhtiö Tammessa harvinaiseen oikaisumenettelyyn.

Kustantaja Tuija Nurmiranta kertoo, että kustantamossa käynnistyi eilen faktantarkistusprosessi, jonka seurauksena lakiasiantuntija kirjoitti tekijänoikeudellisia ja muita lakiasioita koskevat tekstit uudelleen. Tämä uusittu teksti painetaan korjausliuskoiksi (nk errata), joka laitetaan jokaisen varastokappaleen ja myymälöissä tällä hetkellä olevan teoksen väliin, lisätään sähkökirjoihin ja myös teoksen nettisivulle.

Koska teos on juuri julkaistu, erratan saavuttavuuden pitäisi olla hyvä. Missään nimessä ei tule noudattaa teoksen alkuperäisiä tekijänoikeus- ja muita lakiohjeita omassa verkkojulkaisussaan.

“On erittäin harvinaista, että teoksiin lisätään korjausliuskoja. Joskus näin on saattanut käydä esimerkiksi keittokirjoissa, jos ruokasienet ja myrkkysienet ovat sekoittuneet. Tällöin saatetaan myös koko teos vetää myynnistä.”

Tammi pahoittelee tapahtunutta ja kiittää tarkkasilmäisiä lukijoita ongelmien ripeästä esilletuonnista.

 

Kirjaläppää: Suomen ensimmäinen kirjablogiplagiaatti

Suomen ensimmäisen kirjablogiplagiaatin kyseenalainen kunnia menee kirjavinkit.fi:n nyttemmin entiselle avustajalle. Kirjablogeista on aiemmin plagioitu tekstiä ja kuvia mm. kustantamon, lehden ja opiskelijan toimesta, mutta kirjabloggaajat ovat aiemmin toistensa tekstejä kunnioittaneet.

Jos nyt jotain hyvää voi tästä tapauksesta nostaa esiin, on se Kirjavinkit.fi-sivuston päätoimittajan Mikko Saaren suoraselkäinen ja korrekti toiminta plagiaatin paljastuttua.

http://kirjavinkit.fiMikä saa ihmisen plagioimaan?

Työssäni yliopistossa jouduin selvittelemään jonkin plagiointitapauksen, ja sittemmin näitä vilppikohuja on noussut vähän siellä sun täällä, Hesarista jenkkiläisiin kirjablogeihin. Oman kokemukseni mukaan syynä plagiointiin mainitaan usein kiire. Kun on kiire saada teksti julkaisuun, unohtuu hyvän tavan mukainen viittaaminen, lähteitä ei ole selvitetty tai lähteitä ei ole merkitty edes itselle. Sitten lakataankin jo välittämästä siitä, ettei lähteitä ole merkitty lainkaan. Koska kiire.

Kiireselitys on kuitenkin pintaraapaisu. Jotta pystyy ylipäänsä kopioimaan toisen tekstiä tai kuvaa, täytyy olla joku käsitys siitä, että näin voi tehdä. Joskus on kyseessä aito tietämättömyys. Esimerkiksi YLE:n artikkelissa heitetään toivottavasti läpällä, että “Hätätilanteessa plagiointi on sallittua, ainakin koulumaailmassa.” Toivottavasti esimerkiksi lapsensa koulutoimia selvittelemään joutuvat vanhemmat ymmärtävät vitsin googlaillessaan, että saako vai eikö saa.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/09/kuinka-puhua-kirjasta-jota-et-ole-lukenut

Kirjoittaja: Helmi Turunen, toimitussihteeri Mari Keinänen (YLE Summeri 9.10.2014) http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/09/kuinka-puhua-kirjasta-jota-et-ole-lukenut

Joskus puolestaan kaksinaismoralismi: pidetään hyvin pienenä rikkeenä, että vähän lainailee toisen tekstiä ja esittää sen omanaan. Itse asiassa, kopiointihan on kehu, koska se tarkoittaa, että teksti tai kuva on laadukas, riittävän hyvää jopa kopioitavaksi. Tosin, jos joku kopioi lainailijan oman teoksen, suhtautuminen onkin yhtäkkiä hyvin erilaista.

Joka copy-pasteen tarttuu, se copy-pasteen hukkuu
Netissä julkaistessa on plagiaatin taustalla aina myös ajatus nettiin hukkumisesta. Oletetaan, että alkuperäistä ei kukaan tunne, koska netti on niin täynnä tekstejä. Niinpä kiinnijäämisriskiä pidetään pienenä.

Jokaiselle plagioijalle tuntuu tulevan yllätyksenä, että joku toinenkin tunnistaa tekstin tai kuvan, jonka hän on yksilöllisin keinoin googlannut avoimesta internetistä. Yllätyksenä tuntuu tulevan, että edes englanninkielisen tekstin kääntäminen suomeksi ei tee plagiaatista omaa tekstiä, johon lähdettä ei tarvitsisi merkitä. Erityisenä yllätyksenä tulee, että googlesta kopioitua kuvaa ei saa julkaista ilman tekijän lupaa, vaikka linkkaisi alkuperäiseen kuvaan.

Mutta hei, onko se ihmekään, kun tuoreessa bloggauskirjassakin kerrotaan, että “Voit siis käyttää googlettamalla käyttämiäsi kuvia, mutta muista yrittää löytää kuvan alkuperäinen tekijä tai ottaja. Jos alkulähdettä ei löydy, käytä kuvassasi edes linkkiä sivustolle, jolta olet kuvan kopioinut.”* Huomaa maaginen omistusliite, joka kuvaan ilmestyy kopioidessa. Ehkäpä loppu teos ei kehota tekijänoikeusrikkomuksiin.

***

Edit 10.24: Tammelta on pyydetty kommenttia asiaan.

Edit 16.02: Tammelta ei ole saatu kommenttia, ja toimitussihteeri Mari Keinänen on poistanut nimensä YLE:n jutun alta. Mari Keinänen lupasi palailla toimenpiteiden tienoilta myöhemmin.

EDIT 16.10.2014: Katso Tammen reaktiot täältä:  http://kirjasfaari.fi/2014/10/tammen-tuoreessa-blogikirjassa-virheellista-tietoa/

***

* Miki Toikkanen & Noora Kananen: Blog by the Book (Tammi, 2014) Kiitos vinkistä Kaisa Kyläkoskelle, https://twitter.com/K_KM_K/status/522027475132755968.

Kirjaläppää: Kohushokkiuutisruletti Nobel-uutisointia varten

Jaettiinko tänä vuonna kirjallisuuden Nobel-palkinto väärin,

a) koska nekin rahat olisi voinut käyttää vanhusten vaippoihin, afrikkalaislasten liitutauluihin tai lukihäiriöisten apuvälineisiin?
b) koska palkinto annettiin mies- tai naiskirjailijalle?
c) koska rahat on hankittu alunperin dynamiitilla?
d) koska palkintokomiteassa on enimmäkseen miehiä?
e) koska palkinto jaettiin väärin perustein?
f) koska komitea ei lue yhtään teosta ennen kuin 99% ehdokkaista on pudotettu listalta?
g) koska henkilö, joka voitti, voitti?
h) koska ketä kiinnostaa joku kirjallisuus?

Kuvankaappaus 2014-10-9 kello 1.43.24 PM