Vepe Hänninen naittaa Hämärämies –salapoliisiromaanissaan Eve Hietamiehen Yösyötön Tuomas Vimman Raksalle yhteiskunnallisesti kantaaottavaan naurupakkoavioliittoon. Yhdistelmä liikkuu mukavasti todentuntuisen tragedian ja fiktiivisen komedian hankauspinnalla.
Todellista lähimmäisenrakkautta on elää niin, että kuollessa kukaan ei jää suremaan.
Reko pelkäsi onnistuneensa asiassa, kun hän alkoi etsiä lapsenvahtia Sulolle. Pikkulasta ei ole viisasta ottaa mukaan tilanteeseen, jossa pitää kertoa miehelle, että hänen postilaatikkoonsa kuseskeleva henkilö on hänen vaimonsa. (s. 29)
Reko on yksityisetsivän freelancer-ammattia harjoittava yksinhuoltajaisä, joka on mennyt lapsen äidin kanssa naimisiin ihan vain saadakseen raskaana olleen vaimonsa tulevan lapsen huoltajuuden itselleen. Bisnes ei luista toivotulla tavalla, vaikka pikkulapsen voi onneksi ottaa mukaan autoon yöllisille stalkkauskeikoille. Kun poka jättää maksamatta, Reko joutuu tarttumaan Verohallituksen dirikan epäeettiseen tarjoukseen. Tarkoituksena on narauttaa eräs ketjurakennusyrittäjä veronkierrosta – veronmaksajien rahoilla, luonnollisesti. Rakennusyrittäjän veronkiertokeinot paljastuvat vielä tavanomaista kuittikauppaa ja rahanpesua karmivimmiksi. Ja sitten Reko alkaakin jo odotella sementtikenkiä itselleen ja pojalleen.
Reko antoi katseensa kiertää asunnossa, josta henki vanha varallisuus ja erehtymätön tyylitaju.
[…]
Reko hämmästyi. Kuinka oli mahdollista, että joku halusi ostaa toisen elämän, sukuhistorian ja yhteiskuntaluokan? (s. 251)
Hämärämies yhdistää tutus työ- ja perhe-elämän haasteet: töihin kutsuttaessa-keikkatyö, epämääräiset työajat, pienen lapsen yksinhuoltajuus ja aloitteleva romanssi muodostavat jo itsessään aikamoisen thrillerin. Tähän kun lisätään tarinan toinen puoli häikäilemättömine rakennusfirmoineen, alihankkijoiden ketjuttamisineen ja finanssivehkeilyineen niin alamaailmassa kuin pomoportaallakin, juonisikermä on lähestulkoon ylitsevuotavaisen runsas. Juonisto kuitenkin pysyy kirjoittajan hanskassa. Erityisesti rakennusalan iljettävien käytäntöjen paljastusten osalta Hämärämies vaikuttaa asiantuntevalta. Vauvan elämään liittyvissä yksityiskohdissa mennään puolestaan ajoittain epäuskottavan puolelle, mutta pääasiahan on ettei tarina siihen kaadu.
Juonisikermän tiheys ja monipolvisuus sulkee tehokkaasti juonipaljastuksia välttelevän kirjabloggaajan suun. Nyt on vain pakko uskotella, että hauskaa oli, tyrmistystä riitti ja päivittelemään pääsi aina myötäjännitykseltään tai -noloudeltaan ehtiessään.
***
Vepe Hänninen: Hämärämies Kansi: Timo Mänttäri WSOY 2013 343 s.